Vantaan hoivakoteja mukana uudessa televisiosarjassa

Ohjelmassa esiintyviä henkilöitä. Stanislav Voronin.

Televisiossa alkaa 5. tammikuuta 2021 uusi Toivesäveliä-sarja, jonka tekemiseen on osallistunut Vantaan hoivakotien senioreita.

Vantaan hoivakotien asukkaat lähettivät ohjelmasarjaan musiikkitoiveita sekä terveisiä omaisille ja ystäville. Nämä 54 toivelaulua esittävät Diandra ja Mikael Konttinen yhdessä Lenni-Kalle Taipaleen luotsaaman Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen kanssa.

AlfaTV:llä esitettävässä sarjassa tutustutaan myös Vantaan kaupungin vanhus- ja vammaispalveluiden asukkaiden arkeen ja juhlaan. Ohjelmiin on kuvattu inserttejä muun muassa hoivakodeissa ja vammaisten asumispalveluissa.

– Hoivakotien inserteissä tutustutaan elämys- ja harrastustoimintaan sekä toiminta- ja fysioterapeuttien työhön, kerrotaan Vantaan kaupungin tiedotteessa.

– Aiheina ovat myös kulttuurihyvinvointi ja vapaaehtoistoiminta hoivakodeissa. Vammaisille henkilöille on Vantaalla tarjolla erilaisia asumismuotoja, ja niissä toiminnan lähtökohtana on asukkaan osallisuus. Inserteissä tutustutaan asumisvalmennuksen arkeen ja kerrotaan miten työ- ja päivätoiminta tai opiskelu tukevat nuorten aikuisten arkea.

Toivesäveliä-sarja esitetään AlfaTV:llä 5. tammikuuta alkaen tiistaisin kello 13.30 ja uusintana torstaisin kello 21.

Ohjelmasarjan ovat toteuttaneet yhteistyössä Vantaan Kulttuuripalvelut, Vantaan vanhus- ja vammaispalvelut sekä Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.