Koti Espoo Sivu 96

Espoo

Järjestöille avustuksia Espoolta

Espoon sosiaali- ja terveystoimi tukee yleishyödyllisiä järjestöjä ja yhteisöjä vuonna 2021 yhteensä reilulla 1,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi joillekin avustusten saajille annetaan kaupungin tilat maksutta käyttöön. Kaikkien...

Tapiolan juustomeri ja Suvelan ankkapuisto mukana uudessa lastenkirjassa

Espoon kaupunki on julkaissut uuden Espoo-aiheisen kirjan, jonka kuvitukseen espoolaislapset saivat tehdä hauskoja ehdotuksia. Kurkkaa Espooseen on kuvakirja, joka esittelee kuvien avulla Espoon kaupunkikeskukset. Kirja...

Näyttäviä vuokrataloja Espoonlahden uuteen keskukseen

Kauppakeskus Lippulaivan luoteispäätyyn, bussiterminaalin päälle rakennetaan neljä 4-14-kerroksista vuokrakerrostaloa. Niihin tulee yhteensä noin 275 asuntoa. Rakentaminen alkaa keväällä 2021, ja talot valmistuvat vuodenvaihteessa 2022-2023. Citycon...

Asuntotuotanto kiihtyi Espoossa koronakriisistä huolimatta

Aloitettujen asuntojen määrä kipusi vuonna 2020 Espoossa koronasta huolimatta uuteen ennätykseen. Uusia asuntoja aloitettiin rakentamaan 6 159, mikä oli selvä lisäys vuoden 2019 määrään....

Vuokrat nousivat eniten Espoossa

Vuonna 2020 vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat nopeimmin suurista kaupungeista Turussa, Espoossa ja Vantaalla. Nousu oli kussakin kaupungissa 1,7 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Koko maassa vuokrat...

Espoonlahden terveysaseman remonttia kiirehditään

Espoonlahden terveysaseman peruskorjausta pyritään aikaistamaan keväällä 2020 tapahtuneen vesivahingon takia. Suurin osa terveysaseman toiminnoista jouduttiin siirtämään muihin Espoon toimipisteisiin. Peruskorjaus mahdollistaa Espoonlahden terveysaseman saneerauksen tulevaisuuden...

Keilaniemeen varaus uudelle tornitalolle

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on myöntänyt SRV Yhtiöt Oyj:lle alueen Keilaniemestä toimistorakennushankkeen selvittämistä, kehittämistä ja toteutusta varten. Alustavan suunnitelman mukaan tontille rakennetaan noin 20-kerroksinen...

Talomuseo Glims kasvatti suosiotaan koronapandemian aikana

Erikoinen ilmiö Espoon keskuksen ja Lippajärven lähellä: Talomuseo Glims kasvatti vuonna 2020 kävijämääräänsä koronarajoituksista huolimatta. Talomuseo Glimsin kävijämäärä vuonna 2020 oli kokonaisuudessaan noin 36 100...

Tapiolan urheilupuistoon on suunniteltu 6000-paikkainen jalkapallostadion

Mikäli Espoon päättäjät hyväksyvät Tapiolan urheilupuiston asemakaavaehdotuksen, urheilupuistoon rakennetaan pitkä liuta uusia liikuntapalveluja. Luvassa on ulkoliikuntapaikkoja, kuten skeittipaikka, padelkenttiä, katukoripallokenttiä, pingiskenttiä, mailapelihalli ja monitoimihalli. Kaiken...

Lippulaivaan lisää vuokralaisia – kauppakeskukseen voi tehdä virtuaalivierailun

Espoonlahteen keväällä 2022 valmistuvaan uuteen kauppakeskus Lippulaivaan on varmistunut uusia vuokralaisia. Citycon on allekirjoittanut vuokrasopimukset Jyskin, Musti ja Mirrin sekä DNA Kaupan kanssa. Yli 1300 neliön...