Tapiolan keskustassa Tuultenristin korttelin rakennustyömaata kiertää nyt kuvittaja Ilona Partasen erilaisia tuulia kuvaava taideteos.
Rakennusyhtiö YIT rakentaa alueelle asuinkerrostaloja sekä toimistorakennuksia. Työmaa-aitaan taideprojekti on YIT:n ja Espoon modernin taiteen museon Emman välinen yhteistyöhanke. Tavoitteena on tuoda piristystä kuvataiteen avulla ohikulkijoille ja tuoda taidetta Tapiolaan rakenteilla olevan alueen asukkaille.
Rakenteilla olevat asuinrakennukset on nimetty Länsituuleksi, Etelätuuleksi ja Itätuuleksi. Ilona Partasen teoksen lähtökohtana on ollut löytää jokaiselle tuulelle oma luonne, jota korostetaan visuaalisin keinoin.
– Teoksessa tuulten pyörteisiin yhdistyvät niin erilaiset maisemat ja eläinhahmot kuin arkiset esineet hatuista lippuihin ja veneisiin. Läheinen merellisyys sekä kansantarut ja mytologiat ovat tuoneet vaikutteita visuaalisuuteen, kerrotaan Emman tiedotteessa.
Ilona Partanen työskentelee pääasiassa kuvittajana ja graafisena suunnittelijana, mutta myös työskentely julkisen tilan taiteen parissa on tuttua. Hänen työlleen ominaista on rohkea värinkäyttö, maalauksellisuus ja orgaaniset muodot, luonnehditaan Emman tiedotteessa.
Tuultenristin rakennustyömaa-aidassa oleva Ilona Partasen taideteos liittyy esillä olonsa jälkeen osaksi Emma-kokoelmaa. Osa teoksen aiheista päätyy valmistuvien asuinrakennusten sisääntuloauloihin.
Tapiolan metroaseman ja bussiterminaalin vieressä sijaitseva YIT:n Tuultenristi-hanke koostuu kahdesta 12-kerroksisesta ja yhdestä 9-kerroksisesta asuintalosta, yhdestä 5-kerroksisesta toimistorakennuksesta sekä asuintaloja palvelevasta pysäköintilaitoksesta. Ensimmäisen asuinhankkeen, Asunto Oy Espoon Itätuulen rakentaminen alkoi tänä keväänä.