Espoonlahden Lippulaivaan valtava määrä geoenergiaa

Rakenteilla olevassa Espoonlahden uudessa kaupunkikeskuksessa Lippulaivassa hyödynnetään keskuksen valmistuttua geoenergiaa.

Lippulaivan kiinteistön lämmitys- ja jäähdytystarve katetaan omasta maasta geoenergiaa käyttämällä sekä ylijäämälämpöä kierrättämällä.

Rakennuksen alla on noin 50 kilometrin edestä geoenergiakaivoja, joista saatava lämpö muokataan oikealle lämpötilatasolle suurella lämpöpumppujärjestelmällä. Energiakaivoja hyödynnetään myös energian varastointiin, jolloin esimerkiksi kesällä viilennyksestä saatava ylijäämälämpö varastoidaan talven lämmityskautta varten.

– Energiayhtiö Advenin toteuttama Lippulaivan lämpöpumppujärjestelmä on suurin kaupallisessa rakennuksessa olevista järjestelmistä Euroopassa, kerrottiin Citycon Oyj:n tiedotteessa.

Maalämpöratkaisun ansiosta Lippulaivan katolle ei tarvitse asentaa lauhduttimia, jolloin tilaa jää viherkatoille ja aurinkopaneeneille. Keskuksen sähkönkulutusta katetaan aurinkopaneeleilla, joita sijoitetaan sekä katolle että seinäpinnoille yhteensä yli 5000 neliömetriä. Aurinkosähköä tullaan käyttämään Lippulaivan hissien, liukuportaiden ja yleisten alueiden valaistuksen vaatiman sähköntarpeen täyttämiseen.

Lippulaivan sähkön kulutusta optimoidaan älykkäällä ohjauksella, johon otetaan mukaan monipuolisesti Lippulaivan sähkönkulutuskohteita, varavoimakone ja suuri sähköakku. Älykkäällä ohjauksella tarkoitetaan sitä, että sähkönkulutuksen ollessa huipussaan, voidaan esimerkiksi ilmanvaihdon sähkönkulutusta hetkellisesti pienentää.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.