Espoon Keskus

Taloyhtiöt selvisivät hyvin koronavuodesta

Suurin osa taloyhtiöistä selviytyi hyvin koronavuodesta, ja lyhennysvapaita taloyhtiölainoihin on haettu pandemian aikana erittäin vähän. Yhtiökokouskevääseen valmistaudutaan kuitenkin edelleen poikkeusoloissa. Yhtiökokouskevään kynnyksellä näyttää siltä, että...

Kuntavaalien siirtymisestä yllättäviä seurauksia

Kuntavaalien siirtyminen kahdeksalla viikolla eteenpäin sunnuntaille 13.6. on suuri muutos osalle suomalaisista. Ei siksi, että mahdollisen kesäloman osumisen kyseiselle päivälle aiheuttaisi lomanviettosuunnitelmiin muutoksia, vaan...

Espoon keskukseen lisäraiteet aikaisintaan vuonna 2028

Espoon kaupunkiradan rakentamissuunnittelu käynnistyy. Valtion Väylävirasto ja Proxion Oy ovat solmineet yli kahden miljoonan euron sopimuksen Espoon kaupunkiradan osuuden Tuomarila-Kauklahti rakentamissuunnittelusta. Ratahanke nostaa lähijunaliikenteen tasoa...

Kirjastojen e-aineistojen käyttö on hurjassa nousussa

Kirjastojen e-aineistojen käyttö on kivunnut vuonna 2020 ennätyslukemiin. Niihin on siivittänyt korona-ajan poikkeusolot, mutta nouseva trendi on ollut nähtävillä jo vuodesta 2014 saakka. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa...

Virtuaalifestari vie lapset avaruusseikkailulle Espoossa

Lasten museofestarit on tänä vuonna täysin virtuaalinen. Lasten museofestarit pidetään 6.-7.maaliskuuta 2021 ja teemana on Avaruusseikkailu 2021. Maksuton tapahtumaviikonloppu on suunnattu 4-10-vuotiaille lapsille ja heidän...

Kriisipuhelimeen tuli yli 90 000 soittoa

Vuonna 2020 mielenterveysjärjestö MIELI ry:n Kriisipuhelimessa vastattiin yli 90 000 soittoon. Se on 61 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Vuonna 2020 yleisin soiton syy oli...

Syntyvyyden lasku pysähtyi Uudellamaalla

Vuonna 2020 synnytysten määrä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella nousi 204 synnytyksellä edelliseen vuoteen verrattuna. Hus hoitaa synnytyksiä neljässä sairaalassaan Naistenklinikalla, Espoossa, Hyvinkäällä...

Järjestöille avustuksia Espoolta

Espoon sosiaali- ja terveystoimi tukee yleishyödyllisiä järjestöjä ja yhteisöjä vuonna 2021 yhteensä reilulla 1,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi joillekin avustusten saajille annetaan kaupungin tilat maksutta käyttöön. Kaikkien...

Tapiolan juustomeri ja Suvelan ankkapuisto mukana uudessa lastenkirjassa

Espoon kaupunki on julkaissut uuden Espoo-aiheisen kirjan, jonka kuvitukseen espoolaislapset saivat tehdä hauskoja ehdotuksia. Kurkkaa Espooseen on kuvakirja, joka esittelee kuvien avulla Espoon kaupunkikeskukset. Kirja...

Asuntotuotanto kiihtyi Espoossa koronakriisistä huolimatta

Aloitettujen asuntojen määrä kipusi vuonna 2020 Espoossa koronasta huolimatta uuteen ennätykseen. Uusia asuntoja aloitettiin rakentamaan 6 159, mikä oli selvä lisäys vuoden 2019 määrään....