Rintamakarkurit – Keitä he olivat?

Rintamalta karkasi talvi- ja jatkosodan aikana yli 30 000 miestä. Tuija Saarinen-Härkösen kirja kertoo keitä he olivat, miksi he pakenivat ja kuinka heidän kävi?

Rintamakarkuruus on arka aihe suomalaisessa historiantutkimuksessa. Tuija Saarinen-Härkönen kuvaa kirjassaan laajasti rintamalta pakenemisen syitä ja seurauksia. Syvyyttä ja kokemuksellisuutta aiheen käsittelyyn tuo läpi kirjan kulkeva rintamakarkuri Eino Hietarinteen tarina. Talvisodan yhtenäinen henki repeili jatkosotaan tultaessa. Rintamapalveluksesta pakeneminen tai ns. metsäkaartilaisuus oli vahvasti yhteydessä mm. sisällissodan jälkeiseen kahtia jakautuneisuuteen, joka alkoi näkyä yhä selvemmin. Karkuruus- ja pakoilurikoksiin syyllistyi Suomessa yhteensä noin 31 000–35 000 miestä. Hietarinteen tarinan kautta kirja luotaa rintamakarkureiden ja heidän perheidensä kokemuksia, joista vaiettiin pitkään ja joihin edelleen liittyy paljon salailua ja häpeää.

FT Tuija Saarinen-Härkönen on erityisesti 1900-luvun alkupuoliskoon keskittynyt perinteentutkija, tietokirjailija ja kirjojen toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt mm. teos Pannu kuumana – Suomalaisia kahvihetkiä. Hän asuu Polvijärvellä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.