ToPo otti myös Järvenpään päänahan

Kausi etenee kohti loppuhuipennusta ja Torpan Poikien peli paranee. Järvenpää on ollut torppalaisille hankala vastus tällä kaudella. Kahden tappion jälkeen ToPo otti kolmannessa keskinäisessä ottelussa voiton 82-59 (25-16, 23-18, 14-13, 20-12).
ToPo oli ennen perjantaita voittanut vähintään kerran kaikki muut koriksen ykkösdivisioonan joukkueet. Kisahallin ottelun jälkeen myös jamppalaiset joutuivat luopumaan päänahastaan.
Torpan Poikien pelille on ollut tyypillistä ailahtelu. Sitä on nähty sekä pelien välillä että pelien sisällä. Hienojen hetkien jälkeen peli on saattanut notkahtaa melkoiseksi räpeltämiseksi.
Nyt ToPo:n peli näyttää nostavan tasoaan ja saavan vakautta. Seitsemästä viime ottelusta ToPo on ottanut kuusi voittoa. Peli on parantunut koko ajan.
Järvenpäätä vastaan ToPo pääsi myös toisesta perinteisestä ongelmastaan. Monta kertaa Torpalla on ollut mahdollisuus "tappaa" ottelu jo esimerkiksi kolmannella jaksolla, mutta vastustajalle on annettu siimaa ja loppu on saatu vääntää tosissaan. Nyt Järvenpää pidettiin kurissa koko ottelun ajan ja Järvenpään pyristely taitettiin kolmannella jaksolla ja neljännen jakson alussa.
Torpan otteet lupaavat hyvää, kun kausi taittuu kohti loppuhuipennusta. ToPo on nyt sarjassa kolmantena 28 pisteellä. Forssan perjantaina voittanut Jyväskylä (99-89) on neljäntenä 24 pisteellä ja ottelun vähemmän pelanneena. Viidentenä pudotuspelipaikkaa kärkkyy Oulu (22 pistettä) ja kuudentena Porvoo (20).
ToPo on vahvasti menossa neljän joukkueen välieriin, mutta pari ottelua pitäisi vielä voittaa ennen kuin katseen voi kääntää play off -peleihin. Viikon päästä sunnuntaina (26.2.) Porvoossa pelattava Tarmo-ottelu on erittäin tärkeä.
ToPo on saanut puolustuspeliään kuntoon. Rauhallisuutta Torpan peliin on tuonut Nigel Mooren paluu. Pikku hiljaa nilkkavammasta kuntoutuva Nigel heitti Järvenpäätä vastaan 15 pistettä ja oli ToPo:n tehokkain.
Hyvä merkki on myös materiaalin laajuus. Neljä miestä heitti yli kymmenen pistettä ja kymmenestä pelaajasta yhdeksän teki pisteitä. Vaihtomiehistä Orlando Taylor ja Rasmus Marttinen marssivat selvästi kohti hyvää kevättä.Juho Hietanen ja pari armeijamiestä olivat pois perjantain kokoonpanosta.
Järvenpään materiaali ei riittänyt. HL Coleman on hyvä, mutta Joakim Jousisto, Leo Tarjanne ja Arsene Towa eivät pystyneet nyt tukemaan tarpeeksi. Järvenpään vaihtopenkiltä ei juuri apuja herunut.
ToPo:n pisteet ja levyt Järvenpää-ottelussa: Nogel Moore 15/5, Juuso Kauppinen 13/4, Emil Djeen 12/5, Cedric Latimer 11/6, Miki Kuusisto 9/5, Rasmus Marttinen 7/2, Orlando Taylor 7/-, Ilpo Pehkonen 7/3, Sebastian Booker 2/3, Tuomas Laine -/-

Kuva: Orlando Taylorin fysiikalle on käyttöä korin alla, kun koripallon ykkösdivari kääntyy kohti ratkaisupelejä. (Kuva: Tytti Nuoramo)
.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.