ToPo Naiset komeaan vierasvoittoon Hanna Valkeisen johdolla

ToPo Naiset pelasi viimeisen ottelun ennen maajoukkuetaukoa torstai-iltana Mäkelänrinteessä. ToPo ei viime vuosina HBA:ta vastaan ole juhlinut. Kuudesta edellisestä joukkueiden Korisliigakohtaamisesta HBA oli vienyt nimiinsä viisi.
ToPon kokoonpanosta puuttui edelleen joukkueen luottopelaajistosta Magdalene Agyei sekä Meri Damoiseaux. Myös pirteän alkukauden pelannut Meri Kanerva puuttui ToPon vahvuudesta.
Koko ottelun avauspuoliaika oli hyvin puhdas ja virheitä nähtiin yhteensä vain viisi ensimmäisen 20 minuutin aikana. ToPo aloitti ottelun terävästi ja reilun seitsemän minuutin jälkeen HBA joutui ottamaan aikalisän tilanteen ollessa 4–15. Aikalisän jälkeen myös Märsky alkoi osumaan tehokkaammin, mutta avausjakson jälkeen tilanne oli ToPon eduksi 19–11.
Vierasjoukkueena pelannut ToPo tuli todella hyvin otteluun sisään myös toiselle kympille. Jakso oli mennyt hieman yli puolen välin, ja Cia Eklöfin upotettua kolmonen pohjaan, ToPo johti ottelua jo 16 pisteellä. Tuon jälkeen myös Märsky pääsi paremmin peliin mukaan ja onnistui kirimään eroa. Pitkälle tauolle mentiin ToPon kuuden pisteen johdossa.
Ottelun kolmas jakso oli todella tasainen. Molemmat joukkueet tuntuivat iskevän palloa koriin lähestulkoon vuorotellen. HBA johti kamppailua yhteensä 51 sekunnin ajan ja se tapahtui tämän jakson puolen välin jälkeen. Elina Mäntysen kahden onnistuneen kolmosen jälkeen ToPon johtoasema oli kuitenkin puolen tunnin pelaamisen jälkeen kaksi pistettä.
ToPo tuli myös ottelun viimeiselle kympille todella terävällä jalalla ja Tähtipaidat onnistui kasvattamaan piste-eron suurimmillaan kymmeneen. Märsky kuitenkin tuli vielä peliin mukaan ja Niko Kuusi oli pakotettu aikalisään reilu kaksi ja puoli minuuttia ennen ottelun päättymistä. Taika Uusimäen kolmen pisteen heitolla HBA oli tullut jo pisteen päähän.
Ajassa 38:35 nähtiin ottelun isoin kori, kun kuumalla kädellä ottelussa operoinut Hanna Valkeinen heitti kolmosen pohjaan ja vierailijat neljän pisteen johtoon. ToPo onnistui puolustuspäässä erinomaisesti ottelun ratkaisuhetket ja näin kaksi sarjapistettä matkasi Länsi-Helsinkiin lopputuloksen ollessa 66–72.
Ottelun tehonaiset Märskyn joukkueesta tyylikkäimmän tilastorivin tehtaili Janette Aarnio (18 pts, kuusi levypalloa, neljä syöttöä). Kaksinumeroisiin pisteisiin ylsi myös Emerita Mashaire (11 pts, kahdeksan levypalloa, kolme syöttöä). Märskyltä eniten levypalloja kahmi Silja Viita (yhdeksän levaria).
ToPon tehokkain ottelussa oli 24 pistettä tehtaillut Hanna Valkeinen. Hänelle taustatukea antoivat muun muassa yhdeksän pistettä heittänyt Emilia Hulst sekä kahdeksan pisteen Elina Mäntynen. Levypallotilastoa dominoi 16 levaria kahminut Ida Myllyoja. Tuo määrä myös sivuaa Myllyojan Korisliigaennätystä levypalloissa. Nea Kuismanappasi kymmenen levypalloa. Syöttötilastossa kärjessä majailivat kuusi koria alustanut Tessa Virtanen ja viiden syötön Myllyoja.
Kommentit Päävalmentaja Niko Kuusi kommentoi ottelua seuraavasti.
”Hyökkäyksessä pääsimme niihin asioihin, mitä haettiinkin ja saimme luotua hyviä paikkoja. Yhdessä vaiheessa meille tuli monta pallonmenetystä ja transitionpuolustus ei toiminut, niin HBA pääsi tasoihin, mutta lopussa saimme jälleen juonesta kiinni ja pystyimme varmistamaan voiton.”
ToPon tehokkain pisteiden tekijä Hanna Valkeinen oli tyytyväinen joukkueen hyökkäyspelaamiseen.
”Pallo liikkui tänään hyvin hyökkäyspäässä ja saimme luotua laadukkaita heittopaikkoja. Tänään sattui omalle kohdalle hyvä päivä, mutta joukkueestamme löytyy kyllä ratkaisuvalmiutta laajalta rintamalta.”
Naisten Korisliiga jää maajoukkuetauolle ja ToPo pelaa seuraavan kerran kahden viikon päästä lauantaina (21. marraskuuta). Tuolloin Tähtipaidat matkustaa Vimpelin Vedon vieraaksi. Seuraavan kotiottelun aika on keskiviikkona 25. marraskuuta Kouvottarien saapuessa Munkkiniemeen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.