Kansainvälisyys kukoistaa Helsingin opetuksessa

Uusi lukuvuosi on tuonut koulutielle Helsingissä noin 6 000 ekaluokkalaista. Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuu noin 27 500 lasta. Peruskoululaisia on kaikkiaan noin 42 500. Helsingin lukioissa ja Stadin ammatti- ja aikuisopistossa opiskelee yli 22 000 opiskelijaa. Työväenopiston ja Arbiksen kursseille osallistuu yli 100 000 henkilöä.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma otetaan käyttöön syksyn myötä päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja leikkipuistoissa. Toimintaa ohjaava uusi varhaiskasvatussuunnitelma korostaa leikin merkitystä, hyviä kaverisuhteita sekä varhaiskasvatuksen laadun arviointia.

Peruskoulujen uusi opetussuunnitelma on otettu porrastetusti käyttöön vuodesta 2016 alkaen. Nyt se on käytössä kokonaisuudessaan kaikilla luokka-asteilla.

Kielten opiskelun ja siten myös oppijoiden kansainvälisyysvalmiuksien vahvistaminen jatkuu Helsingissä.

Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa luodaan pohja elinikäiselle kielten opiskelulle. Kielten opiskelua on lisätty ja lisätään edelleen. Ensimmäisinä vuosina kielten opiskelussa painotetaan leikkiä ja laulua. Kieltä opitaan osana toimintaa ja tekemistä.

Perusopetuksessa vieraita kieliä opiskellaan enemmän kuin valtakunnallinen opetussuunnitelma edellyttää. Helsingin kaupungin peruskoulujen kielivalikoima on monipuolinen: peräti yhdeksää eri kieltä voi opiskella ensimmäisenä vieraana kielenä. Toisen kaikille yhteisen kielen opiskelu aloitetaan 6. luokalta. Lisäksi oppilailla on mahdollisuus opiskella A2-kieltä neljänneltä luokalta alkaen ja B2-kieltä kahdeksannelta luokalta.

Ressun lukiossa tarjotaan englanninkielistä IB-opetusta, ja Alppilan lukiossa sekä Helsingin kielilukiossa voi opiskella painotetusti kieliä, kulttuuria ja kansainvälisyyttä. Stadin ammatti- ja aikuisopistossa on mahdollista suorittaa muutamia perustutkintoja englanniksi ja tarjonta laajenee jatkossa. Myös työväenopistoilla on tarjolla laaja kielikattaus.

JAA