Isänpäivä ilmestyi suomalaisiin almanakkoihin 1970-luvun alkupuolella. Marraskuun toisena sunnuntaina vietettävään liputuspäivään otettiin mallia äitienpäivästä, joten tapahtumien välillä on aikaeroa sopivasti puoli vuotta.
Isyys tai ylipäätään vanhemmuus on mukava asia, jota on syytäkin muistaa. Psykologi Leea Mattila antaa kaikille pienten lasten isille ihan konkreettisen ohjeen tähän.
– Ota lapsi syliin tai kainaloon, katso silmiin, pörrötä tukkaa ja kerro, että sinusta on maailman ihaninta olla juuri hänen isänsä. Saman voi kokeilla viestittää myös ilman sanoja. Edelleen on mukava miettiä, mistä voisit päätellä, että lapsi on ymmärtänyt asian.
Mattilan mielestä on mahdollista arvioida, minkälainen on hyvä isä lapsen näkökulmasta. Lapsen reaktiot ovat kuin peili, josta voidaan havainnoida isän ja lapsen suhdetta. Lapsi rakentaa minäkuvaansa sen perusteella, miten vanhempi häntä katsoo ja kohtelee.
– Hyvässä suhteessa molemmilla on hyvä olla! Hyvä isä pohtii asioita lapsen näkökulmasta ja sopeuttaa omaa toimintaansa siihen.
Mattila lohduttaa, että isänä olemista ei voi eikä tarvitse opetella kirjoista etukäteen. Luonto on hoitanut tämän asian, sillä vanhemmuuteen kasvetaan. Isyyteen ja äitiyteen oppii elämällä, kokemalla, tuntemalla ja ajattelemalla.
Elämä on kuitenkin täynnä ylä- ja alamäkiä. Aina ei arki suju. Työssään Mattila törmää tilanteisiin, jossa isän ja lapsen suhde ei toimi.
– Usein asiat ovat kasautuneet jo pidemmän aikaa. Joku isä saattaa olla liian ankara, joku poissaoleva. Isällä saattaa olla myös huono itsetunto tai hän voi kokea itsensä ulkopuoliseksi suhteessa lapseen. Taustalla voivat olla esimerkiksi omat hankalat lapsuudenkokemukset, joita ei ole käsitelty. Keskustelun avulla voimme tuoda ymmärrystä tilanteeseen ja helpottaa oloa. Toinen reitti on lähteä tukemaan isän ja lapsen vuorovaikutusta suoraan. Sitä kautta hyvä yhteys vahvistuu.
Mattila muistuttaa kuitenkin, että suurin osa lapsista arvioi isänsä ihanaksi ja turvalliseksi. Tämä tilanne ansaitaan.
– Rajojen asettaminen on tärkeää ja aikuisen tehtävänä on ohjata lasta käyttäytymään. Hyvä vuorovaikutus opettaa lasta kunnioittamaan vanhempiaan. Lapsen kunnioitusta ei voi ansaita käyttäytymällä itse epäkunnioittavasti.
