Kaupunkien kehittämisestä ilmestyi uutuuskirja

Uutuuskirja piirtää Suomen kaupungistumisen kehityskaaren, täsmentää kaupunkipolitiikan käsitteet, kuvaa valtiollisen kaupunkipolitiikan vaiheita ja esittelee 2020-luvun kaupunkipolitiikan sisällölliset haasteet.

Kaupunkipolitiikan uusi aika on Suomesta puuttunut kaupunkipolitiikan perusteos, joka tuo yhteen liudan uutta sukupolvea edustavia asiantuntijoita ja tarjoaa pohdittavaa 2020-luvun aluekehittäjille. Teoksen ovat toimittaneet kaupunkikysymysten saralla uraa tehneet Eero Holstila ja Timo Hämäläinen.

– Vaikka kaupungistuminen tunnistetaan megatrendiksi, on kaupunkipoliittinen keskustelu jäänyt Suomessa hapuilevaksi. Nyt ilmestyvä alan perusteos tarjoaa debatille uusia sytykkeitä, kertoo Eero Holstila tiedotteessa.

Kirja pohjustaa aihetta etsimällä vastausta klassiseen kysymykseen, mikä tai mitä on kaupunki ja millaisia muotoja urbanisaatio on saamassa. Kaupunkipolitiikan tekijöiden ja roolien muutos käydään läpi Kustaa Vaasan päivistä 1990-luvun kautta nykypäivään. Samalla kuvataan Suomen kaupungistumisen vaiheet ja esitellään ilmiön ajankohtainen tulevaisuuskuva perustuen väestöennusteisiin sekä kaupunkiverkkotutkimuksen päivitettyihin tietoihin.

Teoksen keskiössä on katsaus kaupunkipolitiikan sisältöihin. Kaupunkien elinvoiman edistämisen haasteet ja mahdollisuudet käydään läpi kaupunkipolitiikan perinteisten tulokulmien pohjalta: kaupungit talouskasvun vetureina, väestönkasvuun vastaava asuntopolitiikka, maankäytön ja liikenteen ratkaisut, sekä syrjäytymisen ja segregaation ehkäisy. Samalla tuodaan keskusteluun kansalaisyhteiskunnan rooli.

– Kaupunkipoliittisten ratkaisujen tekijät ja niiden väliset roolit ovat muuttuneet ajan mittaan. Kirja lisää jatkumoon uuden luvun kuvaamalla, kuinka kansalaisyhteiskunta on hiljalleen noussut kaupunkien elinvoimaa kehittäväksi toimijaksi, valaisee Timo Hämäläinen.

Kirjan loppuun hahmotellaan 2020-luvun kaupunkipolitiikan olemusta ilmastonmuutoksen torjunnan ja muiden yhä monimutkaisemmiksi muuttuvien haasteiden äärellä. Ensi vuosikymmenen käsitteeksi sovitellaan urbanisaatiopolitiikkaa, joka perustuu laajaan kansalaisten osallistumiseen ja ratkaisujen etsimiseen kokeilujen ja yhteiskehittelyjen kautta.

Sekä kaupunkien kehittämiskysymyksistä kiinnostuneet että kaupunkipolitiikan parissa työskentelevät löytävät Kaupunkipolitiikan uusi aika -teoksesta uusia ajatuksia herättäviä näkökulmia aikana, jolloin kaupunkien yhteiskunnallinen merkitys on suurempi kuin koskaan.

JAA