Itä-Helsingissä sijaitsevat Helsingin Mikaelin seurakunta ja Vartiokylän seurakunta saattavat yhdistyä uudeksi seurakunnaksi, jonka nimenä olisi Helsingin Mikaelin seurakunta.
Mikaelin seurakunnan ja Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvostot päättivät kokouksissaan marraskuussa esittää yhdistymistä 1. tammikuuta 2023 alkaen.
– Päätökset syntyivät yksimielisesti kummassakin seurakunnassa, tiedotti Helsingin seurakuntayhtymä.
Molemmat seurakuntien esitykset lähtevät Helsingin hiippakunnan kautta kirkkohallitukseen lopullista päätöstä varten. Tavoitteena on valita uusi seurakuntaneuvosto uuteen seurakuntaan marraskuun 2022 seurakuntavaaleissa.
Tuomiokapituli nimittää seurakuntien esityksestä järjestelytoimikunnan valmistelutyötä ja prosessissa tarvittavia päätöksiä varten.
– Uuden seurakunnan perustamisella halutaan turvata toiminta ja edellytykset kehittää seurakuntatyötä tulevaisuudessa, kun toimintaympäristö muuttuu, kirkollisverotulot vähenevät ja Itä-Helsingin alueen väestö kasvaa. Tästä on seurakuntaneuvostoissa oltu yksimielisiä.
Vartiokylän seurakuntaan kuuluvat Itäkeskus, Marjaniemi, Puotinharju, Puotila, Vartiokylä ja Vartioharju. Mikaelin seurakunta käsittää Kivikon, Kurkimäen, Kontulan, Vesalan, Mellunmäen ja Östersundomin.