Merihakaan tulee muita Helsingin raitiolinjoja tiheämpi raitiovaunuliikenne Kruunusillat-raitiolinjan 12 avauduttua 7. marraskuuta.
HSL:n Reittioppaassa julkaistujen aikataulujen mukaan linja 12 kulkee Merihaka-nimiseltä pysäkiltä arkisin tiheimmillään seitsemän minuutin välein Helsingin keskustaan, jossa päätepysäkki on Mikonkadulla Rautatientorin laidalla.
Seitsemän minuutin vuoroväli on käytössä ruuhka-aikojen lisäksi myös päiväliikenteessä noin iltakuuteen saakka, ja senkin jälkeen linja liikennöi 8-10 minuutin välein iltayhdeksään asti. Näin on arkisin ja lauantaisin. Sunnuntaisin vuoroväli on koko päivän hieman harvempi.
Helsingin muut raitiolinjat kulkevat arkisin yleensä 10-12 minuutin välein.
Toiseen suuntaan linjalla 12 pääsee Merihaasta muun muassa Korkeasaareen, Kruunuvuorenrantaan ja Laajasalon Yliskylään.



