Eläkeläisten Keskusliitto ry on valinnut vuoden 2018 Espoon Eläkeläiseksi Tuula Larmalan.
Larmala on toiminut usean vuoden ajan vapaaehtoisena Espoossa. Larmala jäi eläkkeelle 22 vuotta sitten ja sen jälkeen hän on ollut apuna ja tukena espoolaisille lapsiperheille, omaishoitajille ja maahanmuuttajille. Hän on esimerkiksi hoitanut erilaisissa elämäntilanteissa olevien perheiden lapsia ja ohjannut lapsikerhoja.
Vapaaehtoistyön lisäksi Tuula Larmala on aktiivinen eläkeläinen omalla asuinalueellaan Karakalliossa. Eläkeläisten Keskusliiton tiedotteessa Tuula Larmala kertoo valinnan yllättäneen hänet.
-Minulle on luontevaa olla avuksi. Olen työskennellyt lasten parissa vuosikymmeniä. Vapaaehtoistyöstä tutuksi tulleet perheet kertovat vuosienkin kuluttua kuulumisia. Luulen, että olen hyvä kuuntelija, Larmala kuvailee.
Liitto haluaa Vuoden Eläkeläisen valinnalla nostaa esille, että eläkeläisillä on paljon annettavaa yhteisöille. Vuoden 2018 Espoon Eläkeläinen julkistettiin Sykettä Syksyyn -juhlassa 14. lokakuuta.