Koulujen lisäksi myös kirjastossa kärsitään huonosta sisäilmasta

Espoon Kivenlahden kirjasto joudutaan taas sulkemaan vakavien sisäilmaongelmien vuoksi 22. lokakuuta lähtien. Tapaus on harvinainen pääkaupunkiseudulla, sillä yleensä etenkin koulurakennuksissa kärsitään huonosta sisäilmasta.

Kivenlahden kirjasto saatetaan lähivuosina lakkauttaa kokonaan, sillä Espoonlahden suuralueelle rakennetaan uusi aluekirjasto Lippulaivan kauppakeskukseen.

Kivenlahden kirjasto oli edellisen kerran suljettuna sisäilmaongelmien vuoksi jopa vuoden ajan, kesäkuusta 2017 kesäkuuhun 2018 saakka. Sulkemisen aikana kirjastossa tehtiin remontti, jonka tavoitteena oli estää epäpuhtauksien tulo kirjastotilaan rakenteiden läpi. Remontti ei ole kuitenkaan auttanut pysyvästi, joten kirjasto on jouduttu taas sulkemaan.

-Epäpuhtaudet olivat sisäilmaselvityksen mukaan todennäköinen syy henkilökunnan runsaaseen oirehtimiseen, kerrotaan Espoon kaupungin sivistystoimen vastauksessa kaupunginvaltuutettujen aloitteeseen.

Joukko Espoon valtuutettuja on vaatinut aloitteessaan määrärahan osoittamista Kivenlahden kirjaston toiminnan turvaamiseksi.

Remontin aikana kirjastossa puhdistettiin ilmastointilaitteisto. Lisäksi kirjastossa tehtiin perusteellinen siivous. Uusi sisäilmaselvitys teetettiin keväällä 2018 ja selvityksen mukaan tilat olivat jälleen käyttökunnossa.

-Rakennuksen ilmastointilaitteisto on kuitenkin vanha, eikä esimerkiksi kesän hellekauden aikana tilaa saatu viilennettyä. Täyttä varmuutta remontin onnistumisesta ei ole, sivistystoimi myöntää.

Tämänhetkisen sulkemisen kestosta Espoon kaupunki ei ole tiedottanut.

Sivistystoimen vastauksessa valtuutetuille väläytetään Kivenlahden kirjaston lakkauttamista kokonaan.

-Aluekirjaston sijoittaminen uudelleenrakennettavan Lippulaivan yhteyteen on kriittinen tekijä koko Espoonlahden suuralueen kirjastopalveluiden turvaamiseksi tilanteessa, jossa Kivenlahden ja Soukan kirjastojen kiinteistöjen kunto on erittäin huono eivätkä kiinteistöjen omistajat ole valmiita rahoittamaan mittavia peruskorjauksia.

Kivenlahdesta ei ole löytynyt korvaavia tiloja kirjastolle.

-Valtuuston tuottavuusohjelman antaman kehyksen pohjalta nykyisten kirjastopisteiden säilyttäminen peruskorjattuina ei ole mahdollista. Metroliikenteen aloittamisella ja kaavoitusratkaisuilla on oma vaikutuksensa kirjastopisteiden sijoittamiseen ja niistä aiheutuviin kustannuksiin.