Espoolaismies kilpailee parhaan kotileipurin tittelistä tv-sarjassa

Espoolainen Sami Mannila vasemmalla. Kuva: Saku Tiainen

”Koko Suomi leipoo” -televisiosarja jatkuu uusin jaksoin MTV3-kanavalla 14. syyskuuta 2022.

Ohjelmassa kisataan parhaan kotileipurin tittelistä erilaisten leivontaan liittyvien teknisten tehtävien ja taidonnäytetehtävien kautta.

Pääkaupunkiseudulta mukana on yksi kilpailija, 28-vuotias Sami Mannila.

MTV:n tiedotteen mukaan hän on myyjä ja personal trainer.

– Sami on oppinut leipomisen salat jo nuorella iällä isoäidiltään, ja kiinnostus leipomiseen ja ruoanlaittoon on pysynyt vahvana tähän päivään saakka. Sami leipoo enimmäkseen suolaisia herkkuja ja soveltaa reseptejä omannäköisikseen. Myös makeat leivonnaiset ovat Samin mieleen, varsinkin macaronsit ovat usein työn alla niiden vaikeudesta huolimatta, kerrotaan tiedotteessa.

Sami on entinen kokki, mistä voi olla hyötyä kilpailussa.

– Kokkitaustalla on omat hyötynsä, sillä Sami käyttää tottuneesti jokaisen minuutin hyödyksi ja miettii, mitä voisi tehdä vielä lisää tai paremmin. Vahvuuksina hänellä on persoonalliset maut ja tekniikat.

Ohjelmaan on jälleen saapumassa leipureita ympäri Suomea, ja jokaisella on suuri palo päästä esittelemään taitojaan ja haastaa itsensä sekä tietysti voittaa koko kilpailu.

– Tällä kaudella kotileipureiden osaaminen niin reseptien kuin koristelunkin osalta on erittäin kovatasoista, joten ei voi kuin jännityksellä arvailla, kenet palkitaan seuraavaksi Suomen parhaaksi kotileipuriksi, tiedottaa MTV.

Koko Suomi leipoo -juontajana jatkaa Anne Kukkohovi ja leipomukset maistelee ja paremmuusjärjestykseen asettelee Markus Hurskainen ja Toni Rantala.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.