Korson asemalta kukitettu reitti Ankkapuistoon
Vantaan kaupunki kohentaa Korson rautatieasemalta Korson Ankkapuistoon vievää kävely- ja pyöräilyreittiä kukkaistutuksilla sekä asfalttiin maalattavilla kukilla.
Samantyyppiset toimenpiteet tehdään myös Martinlaakson juna-asemalta Jokiuomanpuistoon johtavalla kävely-...
Kahdeksan prosenttia harrastaa sauvakävelyä
Pääkaupunkiseudun asukkaista kahdeksan prosenttia sauvakävelee säännöllisesti, paljastaa Tahko Pihkala Seuran ja Suomen Latu ry:n kesäkuussa 2021 teettämä valtakunnallinen kyselytutkimus.
Koko Suomessa 11 prosenttia vastaajista kertoi...
Pyöriä varastetaan eniten viikonloppuisin
LähiTapiolan vahinkotilastojen perusteella polkupyöriä varastetaan Suomessa eniten kesäaikaan ja erityisesti heinä-elokuun viikonloppuina.
- Pyörävarkaussesonki käy viime vuosien vahinkotilastojemme mukaan heinäkuussa erityisen kuumana. Varkausmäärät ovat olleet...
Kulttuurikeskittymä Vantaalle: kaksi teatteria saman katon alle
Teatteri Vantaa ja Tanssiteatteri Raatikko muodostavat Silkkitehtaan alueelle Tikkurilaan uuden kulttuurikeskittymän. Entisen tehtaan tiiliseinien suojissa valmistetaan ensi syksystä 2021 alkaen teatteri- ja tanssiesityksiä.
Ensi syksynä...
Korson keskustaa aiotaan laajentaa itään
Korson keskustaa suunnitellaan laajennettavaksi nykyisen keskustan itäpuolelle.
Noin kolmen hehtaarin suuruinen kaavamuutosalue sijaitsee noin 200 metrin päässä Korson juna-asemalta. Alue on täällä hetkellä rakentamaton....
Vanhat puuaitat kutsuvat kylään Vantaalla
Vanhaan puuaittaan piipahtaminen voi olla mukava kesäelämys.
Vantaan kaupunginmuseo on avannut Håkansbölen kartanon aittaan Aittanäyttelyn, joka kertoo millaista kartanoelämä oli palvelusväen näkökulmasta. Aittanäyttelyyn voi tutustua...
Etelä-Suomen matkailuun uusi varauspalvelu
Etelä-Suomen kunnat ja matkailuyrittäjät ovat luoneet yhteisen varausalustan nettiin palvelemaan matkailijoita.
Kesäkuussa 2021 julkaistussa Bookingpointissa majoitusten, kuljetusten, välinevuokrausten, tapahtumalippujen, retkien ja palveluiden varaaminen tapahtuu yhdestä...
Näköalabongari teki kirjan Suomen huipuista
Suomen huiput on kirjauutuus, joka johdattaa retkille Suomen kallioille ja tuntureille. Kirja esittelee tekstein, kartoin ja kuvin 80 hienon näköalan retkeilykohdetta kaikkialta Suomesta.
Kirjan koko...
Pääkaupunkiseudun liikennemelusta tehdään selvitys
Pääkaupunkiseudulla on alkanut Euroopan unionin ympäristömeludirektiivin mukainen liikennemeluselvitys.
Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen ja valtion Väylävirasto tekevät pää- ja kokoojakatujen, maanteiden ja rautateiden meluselvityksen yhteistyössä.
Helsingissä selvitetään...
Hyvä mustikkavuosi luvassa
Luonnonmarjojen kukinta lupailee toista hyvää marjavuotta.
Mustikan kukinta on tänä vuonna ollut Suomessa hieman runsaampaa vuoteen 2020 verrattuna. Mustikan pölytystulos on tähänastisten havaintojen perusteella ollut...







