Älä käy ehottelemaan
Viime aikoina on jälleen alettu puhua ilmiöstä nimeltä naisten seksuaalinen ahdistelu. Kyseinen konsepti on ollut pinnalla enemmän tai vähemmän jo vuosia, ja osaltaan siitä...
Yläasteikäisiä perehdytetään hävikin vähentämisen saloihin
Valtakunnallisella Hävikkiviikolla 11.-17. syyskuuta pari tuhatta peruskoulujen yläkoulun oppilasta perehtyy hävikin vähentämisen saloihin. He valmistavat aterioita joko kauppojen hävikki-elintarvikkeista tai vastaavasti kotitalousluokasta löytyvistä ylijäämä...
Suomen vanhimmat rivitalot juhlivat 100 -vuotispäiväänsä
Armas Lindgrenin ja Bertel Liljequistin suunnittelema kahden rivitalon kokonaisuus eli Ribbingshof/ Ribbinginhovi rakennettiin Kulosaareen vuosina 1916–18.
Ribbinginhovin tonteilla nykyisin asuvat 15 perhekuntaa järjestivät torstai-iltana...
Vuodet kuluvat, mutta Herttoniemen Hertsiä ei näy
Herttoniemen Megahertsin kauppakeskuksen laajentamista on odotettu jo ainakin kymmenen vuotta. Megahertsi oli tarkoitus korvata nykyistä huomattavasti isommalla Gigahertsin kauppakeskuksella mutta sittemmin kauppakeskushankkeen nimi on...
Hämeentien uudistus joukkoliikennekaduksi alkaa vasta vuonna 2019
Milloin Hämeentien uudistus joukkoliikennekaduksi alkaa Kalliossa ja Sörnäisissä? Tämä kysymys on ollut monen kantakaupungin asukkaan huulilla viime aikoina.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Hämeentien liikennesuunnitelman melkein puolitoista...
Helsinkiläisten taideteokset empatiasta valtaavat metroasemat
Touko-kesäkuun aikana yli 200 nykyistä ja tulevaa helsinkiläistä on tutkinut työpajoissa taiteilijoiden ohjauksessa empatian teemaa. Syy tähän on ollut kaupunkilaisten taideprojekti Ole hyvä Helsinki,...
Helsingin kaupunginosien Facebook-ryhmissä luottamusta ja kontrollia
Helsingin kaupungin tekemän selvityksen mukaan kaupunginosayhteisöt ovat viime vuosina lajentuneet myös verkkoon Helsingissä. Lähes kaikille Helsingin kaupunginosille on perustettu viime vuosina omat Facebook-ryhmät. Niiden...
Gymi – lasten ja nuorten kuntoklubi
Gymi tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluja lähinnä lapsiperheille. Ohjelmassa löytyy ohjattuja tunteja kaikenikäisille lapsille, nuorille ja jopa aikuisille. Lisäksi Gymillä järjestetään koululaisten loma-aikojen leirejä sekä synttärijuhlia...
24 Pesula Oy
24 Pesula Oy on Suomen ainoa automaattipesula. Pesulassa peset ja kuivaat arkipyykin lisäksi isot kodintekstiilit ja matot, joita on vaikea hoitaa kotona. 24 Pesula...
Hieronta-SOS
Hieronta-SOS yrittäjä Soile Savolainen on koulutettu hieroja, jolle on kertynyt kokemusta jo kymmenen vuoden verran. Vastaanotolla annetaan erilaisia hierontoja, kalevalaista jäsenkorjausta sekä akupunktiota. Hoito tehdään...






