Viime aikoina on jälleen alettu puhua ilmiöstä nimeltä naisten seksuaalinen ahdistelu. Kyseinen konsepti on ollut pinnalla enemmän tai vähemmän jo vuosia, ja osaltaan siitä vaietaan yhä edelleen, koska yleensä naiset ajattelevat olevansa itse syypäitä siihen, että saivat jonkun miehen viheltämään peräänsä, ”ehottelemaan” tai jopa kähmimään. Ei ole yhtä tai kahta kertaa, kun tyystin tuntematon mies on käynyt käsiksi seksuaalisessa mielessä, enkä ole kehdannut ilmoittaa siitä kenellekään.
Miksikö? Siksi, että koko asia tuntuu niin vähäpätöiseltä. Monesti ajatellaan, että miehet ovat vain miehiä, että naisten olisi syytä olla tyytyväisiä siihen, että he ovat haluttavia ja että ei kaikkea kannata niin vakavasti ottaa. Tarkemmin ajatellen seksuaaliset vihjailut ovat kuitenkin ainakin minun mielestäni ihan yhtä lailla yksityisyyttä loukkaavia kuin esimerkiksi kadulla huudetut herjatkin. Minä en ainakaan pitänyt yhtään sen enempää seksuaalisesta häirinnästä kuin siitä, että tullaan päin naamaa huutamaan siitä, miten ällöttävä olen ylipainoisena. Ja uskokaa tai älkää, sitäkin on tapahtunut.
Mietin, mikä on saanut ihmisyyden ja käytöstavat katoamaan tällä tavoin. Meidän tulisi osata hillitä itsemme, koska meillä on kyky siihen. Ja jos se ei onnistu, kenessä on vika? Miksi minäkin syytin itseäni siitä, että minun yksityisyyttäni loukattiin? Ehkä pelkäsin toisten reaktioita ja sitä, että minut tuomittaisiin tapahtuneesta, vaikka miten yritin hokea itselleni, että vaikka olisin ollut ilman rihman kiertämää uimahallin suihkuhuoneessa, ei kellään olisi ollut oikeutta koskea minuun ellen itse olisi siihen suostunut. Ja siitä asenteesta ei pidä tinkiä. Mielestäni omista oikeuksista tulisi pitää vielä nykyistäkin enemmän meteliä, koska aina löytyy niitä, jotka eivät tätä oikeutta sisäistä.
Mikäli annamme ymmärtää, että joku on itse aiheuttanut toisten koskemattomuutta loukkaavat tai aggressiivisen herjaavat reaktiot, on syytä miettiä, millaisen mallin annamme naisena olemisesta ja heidän oikeuksistaan. Tai ylipäätään siitä, mitä kenen tahansa sukupuolesta riippumatta tulee sietää – joskin naiset lienevät enemmistö häirinnän kohteina. Vaikka Suomi onkin edelläkävijä naisten oikeuksien edistämisessä ja ylläpitämisessä, työsarkaa riittää täälläkin. Ihan vaikka siinä, että ymmärrettäisiin se toisen suostumuksen antamisen merkitys siinä ”ehottelussa”.
Ja jos joku heittää niskaan leiman telaketjufeminismistä, olkoon se oman koskemattomuuden arvoista.
Iida Rekunen
