Saunominen kannattaa – vähentää verenpaineen kohoamisen riskiä

Ahkera saunominen vähentää verenpaineen kohoamisen riskiä, havaittiin Itä-Suomen yliopiston laajassa seurantatutkimuksessa. Kohonneen verenpaineen kehittymisen riski oli 4–7 kertaa viikossa saunovilla miehillä lähes 50 prosenttia...

Helpota kiirettä mikrotauoilla

Työpäivien aikana kiireet vievät usein vallan, mutta kiirettä voi helpottaa esimerkiksi muutaman minuutin mittaisten mikrotaukojen avulla. Kiireettä voi opetella hallitsemaan keskittymällä omiin pysähdyksiin, sanoo...

Joka kymmenes nuori kärsii ongelmallisesta digipelaamisesta

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka kymmenes digipelejä pelaava nuori kärsii ongelmapelaamiseen liittyvistä oireista. Ongelmalliseen pelaamiskäyttäytymiseen liittyviä piirteitä ovat runsas pelaaminen, lisääntynyt alakuloisuus ja ahdistuneisuus,...

Jätkäsaaren bunkkerin kehittämiseen aikalisä

Jätkäsaaren Bunkkerin kehittämiselle tuli aikalisä, kun Helsingin hallinto-oikeus kumosi Helsingin kaupunginvaltuuston toukokuussa 2016 tekemän päätöksen. Päätöksellä valtuusto oli oikeuttanut kaupungin tekemään SRV Rakennus Oy:n...

Helsingistä halutaan maailman toimivin kaupunki

Kaupunginvaltuusto päätti Helsingin kaupunkistrategiasta vuosille 2017–2021 syyskuun lopussa. Pormestari Jan Vapaavuori esitteli 24.8. ehdotuksensa Helsingin uudeksi kaupunkistrategiaksi vuosille 2017-2021, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi 27. syyskuuta. Strategian visiona...

Kallion kirjasto on suljettu remontin vuoksi

Kallion kirjasto on suljettu vuoksi noin neljäksi kuukaudeksi. Tavoitteena on, että ovet avataan jälleen ensi vuoden helmikuussa. Remontin aikana kirjaston aineistolla on tavallista pidemmät laina-ajat,...

Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen tavoitellaan nopeampaa matka-aikaa

Matkailu Helsingin ja Tallinnan välillä on jatkuvasti aina vain yleisempää. Ei siis ihme, että Helsingin ja Tallinna kaupungit hakevat vauhtia Helsingin Länsisataman ja Tallinnan...

Linnanmäen Vekkula puretaan – uuden suunnitteluun voi vaikuttaa

Linnanmäen Huvipuisto on 67 vuoden ajan muokkautunut kävijä- ja laitemääriltään Suomen suurimmaksi ja suosituimmaksi huvipuistoksi. Yksi Linnanmäen suosituimmista laitteista on jo 60-luvulta palvellut Vekkula. Vuonna...

Das Auto Huolto

Das Auto Huolto Oy:llä on yli 30 vuoden autoalan kokemus. Heidän asentajiltaan löytyy vankka huoltokokemus, joten heidän käsiinsä uskaltaa jättää niin suuret kuin pienetkin...

Talviuintikausi Munkkiniemessä alkaa pian – onko siinä syy pitkään ikään?

Pian on aika kastella varpaansa viileään veteen. Munkkiniemen Avantouimarit Ry:n uintikausi nimittäin alkaa 1. lokakuuta. Munkkinimen uimarannalla voi harrastaa talviuintia, niin kauan kunnes pakkanen...