Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen tavoitellaan nopeampaa matka-aikaa

Matkailu Helsingin ja Tallinnan välillä on jatkuvasti aina vain yleisempää. Ei siis ihme, että Helsingin ja Tallinna kaupungit hakevat vauhtia Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan Sataman välisen liikenteen nopeuttamiseen innovaatiohaasteella. Go to Hellinn! -innovaatiohaasteen avulla pyritään nopeuttamaan kaupunkien välistä matkaketjua vähintään viidellä prosentilla sekä raskaassa että henkilöliikenteessä.

Pääroolissa on liikkumisen sujuvuus

Haaste koostuu neljän hankkeen kilpailutuksista, joilla etsitään sujuvuutta liikenteeseen monin tavoin. Ensimmäinen kilpailutus koskee raskaan liikenteen jonotusjärjestelmää, joka mahdollistaa oikea-aikaisen satamaan ohjaamisen. Tavoitteena on myös vähentää turhaa odottamista ja pysäköintiä satama-alueilla.

Kahdella muulla kilpailutuksella haetaan innovaatiokumppaneita ratkaisemaan satamaan saapuvan ja satamasta poistuvan liikenteen haasteita. Innovaatiokumppaneiden ratkaisut voivat olla esimerkiksi erilaisia järjestelmiä, palvelu- tai liiketoimintamalleja, markkinointisuunnitelmia tai näiden yhdistelmiä. Pääroolissa on ennen kaikkea liikkumisen sujuvuus. Kilpailuun osallistuneista yrityksistä korkeintaan viisi kutsutaan neuvotteluihin kumppanuudesta. Lopullinen ratkaisu kehitetään kuitenkin yhteistyössä.

Neljäs kilpailutus ei varsinaisesti koske satamien välistä liikehdintää, saan sen tarkoituksena on matkanteon paraneminen Helsinki-Vantaa lentoasemalle. Tämä neljäs kilpailutus avautuu lähiviikkoina.

Länsisatama on Suomen vilkkain matkustajasatama. Sen kautta kulkee linjaliikennettä Tallinnan lisäksi myös Pietariin. Toki Länsisatama ottaa vastaan myös kansainvälisiä risteilyaluksia.