Asukasilta: Helsingin pormestari saapuu kuuntelemaan pukinmäkeläisiä

Helsingin pormestarin perinteiset asukasillat jatkuvat. Seuraavaksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren asukasilta pidetään Pukinmäessä, torstaina 24. tammikuuta kello 19. Tilaisuus pidetään Pukinmäenkaaren peruskoululla osoitteessa Kenttäkuja...

Yhteisöllisyys antaa voimaa Kaakkois-Helsingin senioreille

Erilaiset yhdistykset ja järjestöt tarjoavat mahdollisuuden yhteisöllisyyteen, josta ihmiset saavat itselleen elämäänsä rikastuttavia tunne kokemuksia. Sanotaan että eläkkeelle jääminen aloittaa kolmannen iän. Ihminen voi keskittyä...

Malmin terveysasemalle mainetta lääkärien koulutuksessa

Malmin terveysasema on kerännyt valtakunnallista kunniaa nuorten lääkärien kouluttamisessa työn ohessa. Malmin terveysasema sekä Helsingin psykiatria ovat saaneet viisi tähteä nuorten lääkärien koulutuskyselyssä. Malmin terveysaseman ylilääkäri...

Kontulan metroaseman suosio kasvaa: jo yli 10 000 matkustajaa päivässä

Kontulan metroasemalla metroon nousijoiden määrä on noussut kolmessa vuodessa 15,6 prosentta. Vuonna 2018 Kontulan metroasemalla laskettiin keskimäärin 11 100 nousijaa arkipäivän aikana. Vuonna 2015...

Lounaspuffetti on myynyt hävikkiruokaa lähes kymmenen vuotta: ”Jonoa syntyy usein”

Pitäjänmäessä sijaitsevalla lounasravintolalla on pitkä perinne hävikkiruoan myynnissä. Pitäjänmäen seudun asukkaita, työntekijöitä ja muita alueella asioivia henkilöitä käy iltapäivisin ostamassa lounasbuffetista ylijäänyttä ruokaa mukaansa. -Ravintolan...

Viikissä toimii yhä trooppinen sisäpuutarha

Viikin Gardenian trooppinen sisäpuutarha on lakkautettu muutama vuosi sitten, mutta Viikissä sijaitsee edelleen muita sisäpuutarhoja. Yksi niistä on trooppinen puutarha. Nimittäin Viikin Infokeskus Koronassa sijaitsee...

Puotilan metroaseman käyttäjämäärä nousi lähes 10 prosenttia

Itäkeskuksen ja Puotilan metroasemien matkustajamäärät ovat kasvaneet vuoteen 2015 verrattuna. Puotilan metroaseman käyttäjämäärä on noussut suhteellisesti paljon, lähes 10 prosenttia. Tuoreimman tilaston mukaan Itäkeskuksen metroasemalla...

Vartiokylän uuteen päiväkotiin keskitetään kolmen päiväkodin lapset

Vartiokylään rakennetaan uusi päiväkotirakennus, johon siirretään kolmen nykyisen päiväkodin toiminta. Uuteen paikkaan muuttavat lähivuosina päiväkoti Kukkaniitty sekä ruotsinkieliset päiväkodit Blomängen ja Botby. Uuden päiväkodin tontti...

Perinteisen ruokaravintolan lakkautus harmittaa Munkkivuoressa

Munkkivuoren ostoskeskuksen perinteikäs ruokaravintola Kivitorppa on lakkautettu. Munkkivuori.com:n verkkosivulla julkaistujen tietojen mukaan Kivitorppa sulki ovensa viimeisen kerran 31. joulukuuta. -Ravintola Kivitorpan toiminta oli kannattamatonta ja...

Malmitalo järjestää valokuvakilpailun 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Vuonna 1994 valmistunut Malmitalo on ehtinyt jo 25 vuoden ikään. Juhlavuoden kunniaksi Koillis-Helsingin oma kulttuuritalo järjestää ”Malmin arki ennen ja nyt” - valokuvakilpailun, joka...