Malmi

Uutta: joukkoliikenne kulkee koko jouluaaton ajan

Helsingin seudun joukkoliikenne kulkee aiemmista vuosista poiketen nyt myös jouluaattona läpi päivän. Jouluaattona ovat voimassa sunnuntaiaikataulut. Sen sijaan joulupäivänä 25. joulukuuta joukkoliikenteessä on aamulla tauko....

Joulupakettien lähettämisessä ongelmia – automaatissa oli jo toinen paketti!

Postinjakelussa on joulun alla valtavat kirje- ja pakettiruuhkat. Kirjeiden perusjakelussa on ollut viiveitä eri puolilla pääkaupunkiseutua. Joulukorttien jakelun lisäksi ongelmia on ollut myös pakettiautomaateissa. Helsinkiläisnainen joutui...

Viikin kirjasto laajentaa aukioloaikojaan tammikuussa

Viikin kirjaston aukioloajat laajenevat 2. tammikuuta lähtien. Kirjasto avataan jatkossa arkisin jo kello kahdeksalta. Kello 8-10 Viikin kirjasto on kuitenkin ainoastaan asiakkaiden omatoimikäytössä, eli...

Toimituksen joulutärpit: markkinoita, yhteislaulua, hikijumppaa…

Helsingissä järjestetään lukematon määrä erilaisia joulutapahtumia jouluaattoa edeltävinä päivinä. Tässä joitakin poimintoja pääkaupungin tarjonnasta. -Vanhan Joulutori on Vanhalla Ylioppilastalolla 15.-22. joulukuuta. Mukana suomalaisia käsityöyrittäjiä, palveluntuottajia...

Helsingin valtavin aurinkovoimala uinuu talviunta vuoden pimeimpänä aikana

Vuoden pimeimpänä aikana myös aurinkovoimalat lähes uinuvat talviunta. Helsingin Kivikossa otettiin vuonna 2016 käyttöön aurinkovoimala, joka oli silloin Suomen suurin. Se perustettiin Kivikon hiihtohallin...

Longinojan puistosuunnitelma hyväksyttiin – toteutuksen rahoitus puuttuu

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta on hyväksynyt Ala-Malmilla sijaitsevan Longinojanpuiston puistosuunnitelman. Rahoja suunnitelman toteututtamiseen ei kuitenkaan ole toistaiseksi varattu. -Puiston rakentaminen on tarkoitus vaiheistaa usealle vuodelle. Puiston toteutukseen...

Tapanilaan ja Pukinmäkeen huipputiheät junayhteydet elokuusta 2019 alkaen

HSL:n suunnitelman mukaan myös K-junat alkavat pysähtyä Tapanilassa, Pukinmäessä ja Käpylässä ensi elokuusta lähtien. Tällöin K-junat pysähtyvät kaikilla väliasemilla. Samalla linjatunnus N poistuu käytöstä...

Kosteusongelmat vaivaavat yhä Malmin uutta sairaalaa

Kosteusongelmat Malmin sairaalan lähes upouudessa päärakennuksessa jatkuvat. Malmin sairaalan rakennuksen 2 lattioiden betonilaatoissa havaittiin kosteutta vuonna 2016 ja sen jälkeen ongelman laajuutta on selvitetty lisää....

Jäänmurtajat nähtävyyskohteena – mutta milloin meri jäätyy?

Siinä ne nököttävat hiljaa paikoillaan Katajanokan Laivastopuiston rannassa: Suomen ylpeydenaiheet. Ruskean väristen jäänmurtajien kyljessä on ankkuroituneena sinivalkoinen Polaris, joka valmistui Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi reilu vuosi...

Yhteiskäyttöautojen parkkipaikkoja saa laajentaa koko Helsinkiin

Yhteiskäyttöautojen suosiota yritetään kasvattaa. Helsingin kaupunki on nyt laajentanut yhteiskäyttöautojen pysäköintioikeutta koko kaupunkiin ja yhteiskäyttöautoja tarjoavat firmat voivat laajentaa palveluaan haluamilleen alueille. Kaupungin päätöksen...