Kruunusillat on Vuoden katutyömaa

Helsingin kaupunki on palkinnut Kruunusillat-allianssin Hakaniemen osaprojektin Vuoden katutyömaana. Kunniamaininnat saivat Kalasatamasta Pasilaan -hanke välillä Vanha Talvitie ja Haukilahdenkatu sekä Mannerheimintien katutyöt. Helsingin kaupungin vuosittain järjestämässä...

Sompasaareen kaksi uutta julkista taideteosta

Kalasataman eteläpuolella sijaitsevaan Sompasaareen on valmistunut kaksi uutta julkista taideteosta. Taiteilija Kirsi Kaulasen Mare mare on sijoitettu Loviseholminpuistoon. Taiteilijaduo Maija Luutosen ja Olli Keräsen teos Pica...

Kalasataman kirjastoa on suunniteltu asukkaiden kanssa

Kauppakeskus Rediin sijoittuva kirjasto ei avaudukaan loppusyksyn 2023 aikana vaan vasta tammikuussa 2024. Kalasataman kirjaston avajaisia vietetään maanantaina 15.1.2024. Kauppakeskus Redissä sijaitseviin tiloihin avautuva kirjasto on...

Helsingin uusi maamerkki alkaa nousta merenpinnan yläpuolelle

Valmistuttuaan Kruunuvuorensilta päihittää korkeudellaan kaikki Helsingin tornitalot. Kruunuvuorensillan työmaalla koettiin 7. syyskuuta merkittävä hetki, kun vuorossa oli sillan keskituen eli pylonin jalustan ensimmäisen osan...

Tukkutorin pakastamo suljetaan Kalasatamassa vuonna 2024

Tukkutorin alueelle laaditaan kokonaisvaltainen kehittämisvisio. Helsingin kaupunkiympäristön toimiala ja pakastamon toimintaa pyörittävä Helsingin Kaupunkitilat Oy ovat päätyneet pakastamon toiminnan lopettamiseen vuoden 2024 loppuun mennessä. Vuonna 1953...

Matalan kynnyksen päihdepalvelu Kalasatamaan

Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa on avattu päihdepalvelujen puhelinpalvelu ja vastaanotto ilman ajanvarausta. Palvelut toimivat täysi-ikäisten helsinkiläisten asiakkaaksi tulon väylänä päihdepalveluihin. Asiakkaat ja heidän läheisensä saavat...

Puistobileet on kasvava ilmiö

Koulujen alettua, eri puolilta pääkaupunkiseutua tulevat nuoret kokoontuvat suurina joukkoina Helsingin puistoihin. Puistobileet on kasvava ilmiö, joka kestää noin 6–10 viikkoa eli elo-lokakuun ajan...

Hanasaaren Energiakorttelin asemakaava etenee valtuustoon

Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 14. elokuuta esittää kaupunginvaltuustolle Hanasaaren Energiakorttelin asemakaavan hyväksymistä. Hanasaari sijaitsee Kalasataman ja Sörnäisten naapurissa. Kaavaratkaisun toteuttaminen mahdollistaa Sörnäisten rantatien varressa, Hanasaaren voimalaitoksen...

Kalasataman kirjaston tulo Rediin etenee

Kalasataman kirjasto on sijoittumassa kauppakeskus Redin 2. kerroksessa sijaitsevalle kauppakäytävälle. Kirjastolle on päätetty vuokrata sieltä 436 neliömetrin kokoinen tila. Kalasataman kirjaston facebook-sivujen mukaan tilassa tehdään parhaillaan...

Taiderobottibussi liikennöi Kalasatamassa

Kalasatamassa alkaa liikkua itseohjautuva robottibussi Taiteiden yöstä alkaen. Tämä robottibussi poikkeaa Kalasataman alueella aiempina vuosina kulkeneista robottibusseista. R-Bus on taiteilija Laura Beloffin ja työryhmän taideteos, joka...