Kalasataman eteläpuolella sijaitsevaan Sompasaareen on valmistunut kaksi uutta julkista taideteosta.
Taiteilija Kirsi Kaulasen Mare mare on sijoitettu Loviseholminpuistoon.
Taiteilijaduo Maija Luutosen ja Olli Keräsen teos Pica pica on valmistunut Aallonhalkoja-kadun aukiolle.
Teosehdotukset palkittiin Helsingin kaupungin järjestämässä taidekilpailussa vuonna 2016, ja nyt alueen valmistuessa ne on päästy asentamaan paikoilleen.
Teokset julkistettiin kaikille avoimessa tilaisuudessa keskiviikkona 20. syyskuuta.
– Kirsi Kaulasen teos Mare mare (suomeksi ‘Meri, meri’) muodostaa Loviseholminpuistoon veistoksellisen tilan, jonka sisällä voi liikkua. Teos koostuu spiraalimaisesti laserleikatuista juuri- ja kasvimaisista ruostumattomista teräsosista sekä akryylisistä valokuvuista, tiedotti HAM Helsingin taidemuseo.
– Maija Luutosen ja Olli Keräsen teos Pica pica koostuu Aallonhalkoja-kadun aukiolle levinneistä, katukiviin upotetuista kolikoista. Kolikot ovat levinneet viuhkamaisesti ja ikään kuin vierineet aukiota alas. Osa on kasautunut ryppäiksi, osa erottuu yksittäisinä löytöinä, kerrottiin tiedotteessa.




