100 kuvaa ystävyydestä -kuvakilpailun voitti sympaattinen kuva kolmesta ystävästä
100 kuvaa ystävyydestä -kuvakilpailun raati perustelee, että voittokuva kolmesta naisesta on aito ja spontaani nykyajan selfie, jossa on hyvä tunnelma. Ystävyyden voima on yhdessä...
Keliakia vähenemässä Suomessa
HUS:n Juuri julkaistu –sarjassa nostetaan esiin Meilahden kampuksella tuotettuja tieteellisiä julkaisuja. Yksi viimeisimmistä tutkimuksista paljastaa, että keliakiaa diagnosoidaan vuosi vuodelta vähemmän Suomessa. Asia selvitettiin...
Elokuvatutkimuksessa huomattiin merkittävä ristiriita aivojen reaktioiden ja kertomusten välillä
Elokuvahenkilöiden sukulaisuussuhde vaikuttaa selvästi katsojien aivoissa tapahtuviin reaktioihin. Tutkimuksessa löytyi esimerkiksi merkittävä ristiriita aivojen reaktioiden ja ihmisten oman kertomuksen välillä.
Aalto-yliopiston tekemässä tutkimuksessa mietittiin autetaanko...
Mitä lehtiä haluaisit lukea? Vaikuta Helmet-kirjastojen sähköisten lehtien kokoelmaan
E-lehtipalvelu RBdigitalin lehtien valinta ensi vuodelle on käynnissä. Aikaisemmin nimellä Zinio tunnettu palvelu on ollut käytössä Helmet-kirjastoissa vuodesta 2013 lähtien ja sisältää englanninkielisiä aikakauslehtiä....
Helsingin kaupungin syksyn liikuntakursseille puoleen hintaan
Liikuntakurssien syyskausi saapuu puoliväliin viikolla 44, jonka myötä kurssien osallistumismaksut puolittuvat maanantaista 30. lokakuuta alkaen.
Vapaita paikkoja löytyy lasten sirkus-, luistelu-, kiekko-, sulkapallo/squash-kursseilla sekä perheliikunnassa.
Myös senioreille suunnatuilla...
HSL: Mobiililippujen hinnat laskevat ja yötaksasta luovutaan
Helsingin seudun liikenteen, HSL:n mobiililippujen hinnat laskevat vuoden alussa jopa 25 prosenttia. Erillinen joukkoliikenteen yötaksa jää pois käytöstä. Muiden lippujen hinnat pysyvät ennallaan.
HSL:n sisäisen...
Länsimetron esivaihe käynnissä – matkustajaliikenteen alkamisajankohta epäselvä
HKL:n tuotannon esivaihe länsimetron osuudella on nyt ollut käynnissä hiukan yli kaksi viikkoa. Toistaiseksi HKL:llä eikä HSL:llä ole vielä edellytyksiä arvioida matkustajaliikenteen alkamisajankohtaa.
Ennen matkustajaliikenteen...
HKL:n koeajot metrolinjalla jatkuvat nyt lähes keskeytyksettä
HKL jatkaa koeajoja maanantaina 16.10. koko tulevan metrolinjan osuudella. Koeajoa ajetaan maanantaista lähtien suunnitelman mukaan keskeytyksettä tästä eteenpäin lukuunottamatta keskiviikkoa 18.10..
Koeajoilla testaan tulevalla viikolla...
Helsingin väkiluku ylittää 700 000 vuoden 2026 lopulla
Helsingin väestö kasvaa 650 000 asukkaaseen vuoteen 2019 mennessä ja 775 000 asukkaaseen vuonna 2050 Helsingin kaupunginkanslian uuden väestöennusteen perusvaihtoehdon mukaan. Nopean kasvun vaihtoehdon...
Helsinkiläisnaiset muuttavat kotoaan miehiä aikaisemmin
Nuoret alueittain -julkaisu on kertoo tietoja helsinkiläisnuorten perheasemaan liittyen. Julkaisun mukaan nuoret muuttavat omilleen noin 20-vuotiaina. 18-vuotiaista nuorista reilu 80 prosenttia asuu vanhempiensa kanssa,...









