Kysely osoittaa, että kielenopetuksen varhentaminen on mieleinen muutos
Helsingin uuden kaupunkistrategian mukaisesti vuoden 2018 syksyllä aloitetaan ensimmäisen vieraan tai toisen kotimaisen kielen eli A1-kielen opettaminen peruskouluissa jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Esitys kieliohjelman...
Vahvoja näyttöjä Helsingin kaupungin kotoutumistyössä
Helsingin kaupunginhallitus myönsi vuonna 2016 erillismäärärahan turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edellytysten ja maahanmuuttajien hyvän kotouttamisen varmistamiseksi. Helsingin kaupunki juhlisti joulukuussa hankkeiden onnistumisia kaupungintalon juhlasalissa.
- Olen vaikuttunut...
Helsingin parkkimittareista saa nyt myös HSL:n kertalippuja
HSL:n kertalippuja voi nyt ostaa Helsingin pysäköintiautomaateista. Maksuvälineenä käyvät Visa- ja Mastercard-kortit ja lähimaksu.
Noin 400:sta Helsingissä sijaitsevasta parkkiautomaatista saa nyt enemmän irti, kun niistä...
Laajasalon vanha ostoskeskus palvelee uuden aukeamiseen saakka
Toukokuussa Laajasalon ostoskeskuksen apteekkarina aloittanut Jussi Kalsta odottaa innolla uuden ostoskeskuksen saapumista, mutta sitä ennen palvellaan asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla vanhassa pytingissä.
- Asiakkaat ovat...
Yksi ihminen pystyy mihin vain – Ritva von Hartzell on oiva esimerkki siitä
Laajasalon Jollaksessa asuva Ritva von Hartzell on saanut neuvoteltua Nosto-pankkiautomaatin läheiseen Alepaan. Eläkkeellä oleva kirjailija haluaakin esimerkillään osoittaa, että ihminen voi saada paljon aikaan...
Pekka Haavistolta vihreää valoa uudelle Kulosaaren keskukselle
Vihreitten presidenttiehdokas Pekka Haaviston on kokenut sekä sisä- että ulkopoliitikko, mutta vaikkei hän enää olekaan kaupunginvaltuuston jäsen, voi häneltä kysyä myös paikallisesta asiasta.
Haavistohan on...
Lipunmyynti raitiovaunuissa päättyy helmikuussa
Raitiovaununkuljettajat eivät myy lippuja ensi helmikuusta lähtien. Kuljettajarahastuksesta luopuminen lyhentää aikaa, jonka vaunut käyttävät pysäkeillä. Ratkaisua perustellaan sillä, että raitioliikenne nopeutuu ja siitä tulee...
Leikkipuistoissa vanhemmille tarjotaan apua vauvojen nukuttamisessa
Leikkipuistoissa on tarjolla uniohjausta perheille, joissa vanhemmat tuntevat 6-12 kuukauden ikäisen vauvan "yöelämän" ongelmalliseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vauva on vaikea laittaa nukkumaan, saada...
Viikkorahan suuruudessa on alueellisia eroja – pääkaupunkiseudulla määrä on suurin
Suomalaisvanhemmista vajaat 80 prosenttia maksaa lapsilleen viikkorahaa, kertoo Dansken tuore Mun rahat -kyselytutkimus. Kyselytutkimuksessa selvitettiin 7-12-vuotiaiden lasten viikkorahoja ja vanhempien lapsilleen antamaa talouskasvatusta Pohjoismaissa.
Viikkorahaa...
Löytöeläimet saavat jouluna erikoisherkkuja – näin sinä voit auttaa
Joulu tekee tuloaan, niin myös löytöeläintaloihin. SEY:n löytöeläinkodeissa halutaankin tarjota eläimille jouluna hieman erityisempää kohtelua.
- Monissa löytöeläintaloissa pyritään järjestämään joku erikoisherkku eläimille jouluna, kertoo...









