Jäähalli on suunnitteilla Herttoniemeen
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta puoltaa Helsingin kaupunginhallitukselle alueen varaamista jäähallihankkeelle Herttoniemestä.
Helsingin Liikuntahallit Oy:lle on tarkoitus vuokrata alue Abraham Wetterin tien ja Linnanrakentajantien risteyksen...
Järjenvastaista! Peukutan! Laajasalontien remontti alkoi
Laajasalon pääväylän muutostöiden käynnistyminen Helsingin ensimmäiseksi nykyajan kaupunkibulevardiksi on herättänyt laajasti huomiota ja kiinnostusta.
Hankkeen herättämästä suuresta kiinnostuksesta kertoo esimerkiksi se, että Helsingin kaupungille kertyi...
J-P Helenius
Teemme tekonurmi sekä golfpihoja avaimet käteen periaatteella. Pihatyön suunnittelusta vanhan pihan poistoon ja siitä uuden rakentamiseen, kaikki onnistuu. Tekemiäni Esimerkkipihoja on nähtävillä Laajalahdessa useampia.
Teen...
Eläintarvike Murren Murkina Roihupelto
Murren Murkina on nuoren palveluskoiraharrastajan v. 2003 perustama yritys, joka lähti käyntiin pienesti koiran raakaruokia autotallista myyden ja joka nyt kattaa 3 omaa myymälää...
Nuoret kuvasivat poikkeusaikoja – näyttely Stoan nettisivulla
Nuorten ottamia valokuvia korona-ajalta on koottu virtuaaliseen yhteisnäyttelyyn, joka on avautunut Kulttuurikeskus Stoan verkkosivuilla maaliskuun 2021 lopussa.
Miltä poikkeusaika näyttää, kun kuvaajina ovat nuoret? Millaisia...
Nyt seitsemän uutta kerrostaloa Herttoniemen sairaalan viereen
Herttoniemen sairaala-alueen kupeeseen tulee lisää rakennustyömaita. Rakennusyhtiö NCC aloittaa jopa seitsemän asuinkerrostalon rakentamisen Siilikujan, Siilitien ja Kettutien rajaamalla kolmion muotoisella alueella.
Sairaalan mäelle nousevasta rinteestä...
Taloyhtiöt selvisivät hyvin koronavuodesta
Suurin osa taloyhtiöistä selviytyi hyvin koronavuodesta, ja lyhennysvapaita taloyhtiölainoihin on haettu pandemian aikana erittäin vähän. Yhtiökokouskevääseen valmistaudutaan kuitenkin edelleen poikkeusoloissa.
Yhtiökokouskevään kynnyksellä näyttää siltä, että...
Lähes 50 000 työtöntä Helsingin vastuulle
Työllisyyden kuntakokeilu on alkanut maaliskuun 2021 alussa. Uudeltamaalta kokeilussa ovat mukana Helsinki, Vantaa-Kerava, Porvoo sekä Raasepori-Hanko.
Kokeilussa suuri osa TE-toimiston asiakkaista siirtyy kokeilukuntien työllisyyspalvelujen piiriin.
Uudellamaalla...
Herttoniemen seudulla vahvistetaan metrosiltoja
Herttoniemen seudulla on käynnistynyt kahden metrosillan vahvistustyöt. Länsi-Herttoniemessä vahvistetaan Siilitien ylittävä metrosilta.
Roihupellon teollisuusalueella vahvistetaan Sahaajankadun metrosilta. Se ylittää katualueen Sahaajankadun ja Viilarintien liityntäkohdassa.
Helsingin kaupungin...
Laajasalon ympyrätalojen asemakaava vahvistui
Kohtuuhintainen kerrostalo -kilpailun neljä vuotta sitten voittanut Laajasalon kerrostalohanke on viimein saanut lainvoimaisen asemakaavan.
Kyseessä ovat Gunillantien ja Reiherintien kulmaan asemakaavoitetut kaksi kerrostaloa, jotka näyttävät...








