Massiivinen energiavarasto Kruunuvuoren kallioluoliin

Kuvituskuva

Skanska Oy:n ja Helen Oy:n suunnitelmat Kruunuvuorenrannan ekologisesta asuinalueesta etenevät. Kruunuvuoren kallioluoliin on tarkoitus rakentaa suuri energian kausivarasto, joka mahdollistaa alueellisen energiantuotannon uudelle asuinalueelle.

Skanska ja Helen ovat hiljattain allekirjoittaneet hanketta koskevan yhteistyösopimuksen ja työ- ja elinkeinoministeriö on antanut hankkeelle investointitukea 278 000 euroa.

Massiivinen energian kausivarasto hyödyntää auringon lämmittämää merivettä ja asuinrakennusten kierrätyslämpöä.
Kesällä auringon lämmittämä pintavesi kerätään kausivarastoon. Meriveden lämpöä hyödynnetään asuntojen lämmittämiseen lämmityskaudella syksystä kevääseen.

Kesäkaudella asuntoja viilennetään ja rakennuksiin kertyvä ylimääräinen lämpö kerätään talteen myöhemmin hyödynnettäväksi. Alueen lämpöverkko toimii yhtä lailla lämmön kerääjänä ja jakelijana siirtäen energiaa kausivaraston ja asuntojen välillä.

Tavoitteena on, että luolien avulla tuotettavan energian hyödyntäminen käynnistyy vuonna 2023.

Energian kausivarasto on yksi Helenin monista ratkaisuista hiilineutraali 2035 -tavoitteen saavuttamiseksi. Kruunuvuorenrannan kallioluolien energian kausivarastointi lisää uusiutuvan energian käyttöä ja vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Energian kausivaraston kapasiteetti kattaa jopa kolmanneksen koko Kruunuvuoren alueen lämmitysenergiasta. Luolat sijaitsevat noin 50 metriä merenpinnan alapuolella, ja niiden tilavuus on yhteensä 300 000 kuutiometriä. Tilavuus vastaa noin kolmea eduskuntataloa. Luolat ovat aikaisemmin toimineet öljyn varmuusvarastona.

Faktalaatikko:

Kruunuvuoren kallioluolat:
-Luolia on kaksi: toinen n. 16 metriä, toinen n. 18 metriä leveä. Noin 30 metriä korkeita.
-Suuremman luolan pituus on 326 metriä ja pienemmän 245 metriä.
-Luolat rakensi ja niitä ylläpiti öljy-yhtiö Shell. Luolat on rakennettu 1970-luvun alussa. Shell käytti osaa luolista dieselöljyvarastoinaan ja loput luolista toimivat Huoltovarmuuskeskuksen öljytuotteiden varmuusvarastona Shellin operoimana.
-Luolat tyhjennettiin ensimmäisen kerran v. 2007 ja ne puhdistettiin 2008-2009. Tämän jälkeen luolia käytettiin vielä toiseen otteeseen, ja tyhjennettiin ja puhdistettiin 2010-2011.
-Luolat siirtyivät Skanskan omistukseen v. 2014. Historian kuluessa luolille on mietitty erilaisia käyttötarkoituksia.

Lähde: Helen Oy:n tiedote

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.