Radiokanavilta musiikkinälkäinen saa jatkuvan ähkyn
Radiokuuntelijaa hemmotellaan nyt yltirunsaalla tarjonnalla. Pääkaupunkiseudulla on vapaasti kuultavissa yli 30 radiokanavaa. Kun muistetaan että yksi korvapari voi yhdellä hetkellä kuunnella vain yhtä kanavaa,...
Lukioissa viihdytään hyvin, mutta työmäärä koetaan suureksi
Pääkaupunkiseudun lukiolaisille loka-marraskuussa tehdyn kyselyn mukaan opiskelijat kokevat viihtyvänsä oppilaitoksessaan ja tarvittaessa tukea on ollut saatavilla hyvin. Opiskelu lukioissa koetan kuormittavaksi, ja työn määrän...
Saunaseura haluaa Suomalaisen Saunan Päivästä liputuspäivän
Sauna on oleellinen osa suomalaisuutta. Suomen Saunaseura ja Sauna from Finland keräävät Suomen satavuotisjuhlavuoden 2017 aikana kansalaisadressin edistääkseen kesäkuun toisena lauantaina vietettävän Suomalaisen Saunan...
Alkuvuoden liikuntainnostus näkyy myös liikuntatapaturmina
Liian tarmokas kuntoilun tehostartti voi aiheuttaa vammoja, joista toipuminen kestää pitkään. Näin tapaturmien todennäköisyyttä voi pienentää.
Vuodenvaihteen jälkeen liikuntakeskuksissa on jälleen tavallista enemmän kuhinaa,...
Lapsiystävällinen kunta on hyvä kaikenikäisille
Lasten palvelujen kuten varhaiskasvatuksen, koulun ja vapaa-ajan toiminnan painoarvo kunnissa kasvaa, sillä ne jäävät sote- ja maakuntauudistuksessa kuntien vastuulle. Kuntiin tarvitaan päättäjiä, jotka tuntevat...
Joulukuuset voi upottaa veteen kalojen hyödyksi
Joulukuusta ei Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mukaan kannata heittää pois, vaan sen voi kierrättää hyötykäyttöön kalojen hyväksi. Veteen upotetut joulukuuset toimivat erinomaisina kalojen kutualustoina.
Kaupunkien ja suurten...
Joulukuusi saa kyytiä loppiaisena
Joulukuusi saa kyytiä loppiaisena – ohjeet kuusen hävittämiseen
Valtaosa joulukuusen hankkineista vie sen ulos loppiaisena. Toiset heittävät kuuselle hyvästit heti joulun jälkeen uutena vuotena, mutta...
Hyvä uudenvuodenlupaus sopii oman arjen rytmiin
Hyvä uudenvuodenlupaus kannustaa pysyvästi terveempään elämään.
”Hyvässä uudenvuodenlupauksessa ihminen hakee todellista muutosta elämäänsä. Kaikkein tärkeintä on, että tehty lupaus sopii ihmisen elämäntyyliin”, kertoo Sydänliiton ravitsemusterapeutti...
Näin varmistat parhaat joululöylyt
Muutamalla pienellä tarkistuksella varmistetaan parhaat joululöylyt. Puukiukaan arinan kunto kannattaa tarkistaa. Viimeisiään vetelevä, vääntynyt tai halkeillut arina pitää vaihtaa. Jos arina romahtaa kesken lämmityksen,...
Huolehdi kodin paloturvallisuudesta myös jouluaikaan
Pimeää talvea on ihana valaista kynttilöiden ja ulkotulien avulla. Samalla tärkeää on kuitenkin huolehtia paloturvallisuudesta: Suomessa syttyy vuosittain lähes 3000 asuntopaloa, joista moni olisi...