SPR:n Pohjois-Helsinki valmistautuu Nälkäpäivä-keräykseen

Tähän aikaan syksystä Punaisen Ristin vapaaehtoiset tapaavat usein. Kaikilla on kalenterissa yksi viikko merkitty kokonaan punaisella, mahdollisuuksien mukaan silloin otetaan jopa vapaata töistä. Punaisen Ristin...

Nuoret käynnistivät kiusaamisen vastaisen kampanjan Koillis-Helsingissä

Koillis-Helsingin, Malmin ja Maunulan alueen nuoret pyrkivät #sydän-kampanjalla vaikuttamaan asenteisiin ja tekemään avun saamisen helpommaksi nuorille, jotka kärsivät kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Koko syksyn kestävä kampanjan...

Kontulan metroradan päälle suunniteltiin asuntoja jo vuonna 2012

Kontulan keskuksessa rakennetaan parhaillaan uusia Keinulaudankujan kerrostaloja. Helsingin kaupungin mielestä tämä ei kuitenkaan riitä. Kontulan keskustaan halutaan laajamittaisempia uudistuksia, ja ne koskevat erityisesti Kontulan ostoskeskuksen...

Laajasalon kuntoportaita joudutaan odottamaan vuosia

Helsingin kaupungin kuntoporrasohjelman mukaan Laajasalo saisi kuntoportaat, mutta ei vielä lähivuosina. Hyväksytyn kuntoporrasohjelman mukaan Laajasalon Ilomäenpuiston kuntoportaat toteutetaan toisessa vaiheessa vuosina 2026-2030. Ensimmäisessä vaiheessa vuosina...

Entinen öljysäiliö avautuu kohta yleisölle Kruunuvuorenrannassa

Yleisöllä on jälleen mahdollisuus vierailla tiettyinä päivinä Kruunuvuorenrannassa sijaitsevassa Öljysäiliö 468 -valotaideteoksessa. Säiliöön on vapaa pääsy. Paikalle pääsee ajamalla Koirasaarentien länsipäähän ja kääntymällä siitä vasemmalle...

Rajakylä on saanut huikean määrän urheilukenttiä

Uusitun Rajakylän liikuntapuiston avajaisia vietettiin 4. syyskuuta. Remontoidussa liikuntapuistossa Säilätiellä on tekonurmikenttä, hiekkakenttä, koripallokenttä, tenniskenttä, ulkojääkenttä, kaksi beach volley-kenttää, skeittipaikka sekä huoltorakennus pukutiloineen. Ennakkotietojen mukaan avajaisten...

Tällaisia asuintaloja tulee Koskelan sairaala-alueelle

Koskelan sairaala-alueen perinteikkään sairaalapuiston ympärille rakennetaan lähivuosina yli 1 500 uutta asuntoa noin 3 000 uudelle asukkaalle. SSA Group Oy rakennuttaa ensimmäiset kaksi kerrostaloa, joissa...

Korsossa kuultiin barokkimusiikin taitajia

Jo neljä vuotta elo-syyskuun vaihteessa Korson kirkossa on saatu kuulla barokkimusiikin taitajia. Kirkossa on kanttori Airi Saloniemen mielestä hyvät soittimet ja hyvät tilat, joten siellä...

Asolaan kaavoitetaan 9-kerroksisia asuintaloja

Asolan Ojalehdonkujalle kaavoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 13 610 kerrosneliömetriä. Se tarkoittaa noin 230 asuntoa ja pienehkön liiketilan. Korttelin omistavat Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymät. Nykyisellään rakentamaton kaavamuutosalue sijaitsee...

Taidereitti kuvastaa kotiseuturakkautta Martinlaaksoon

Martinlaakson rautatieasemalta voi kävellä Martinuksen suuntaan ihaillen samalla katukuvassa esillä olevia valokuvateoksia. Martinlaaksossa on esillä koko syksyn ajan Mun Martsari -taidereitti. Martinlaakson asemalta Kulttuuritalo Martinukseen...