Asolaan kaavoitetaan 9-kerroksisia asuintaloja

Asolan Ojalehdonkujalle kaavoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 13 610 kerrosneliömetriä. Se tarkoittaa noin 230 asuntoa ja pienehkön liiketilan.

Korttelin omistavat Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymät.

Nykyisellään rakentamaton kaavamuutosalue sijaitsee noin 100 metrin päässä Koivukylän rautatieasemasta.

Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa asumista sekä maantasokerroksen liike- ja palvelutilaa Citymarketin pohjoispuolelle Asolanväylän, Ojalehdonkujan, Peijaksentien ja Rekolanojan väliselle alueelle.

Vantaan kaupunginhallitus on omalta osaltaan hyväksynyt Asolan uudet asuintalot.

Kaupunkisuunnittelulautakunta jätti asiaan yksimielisesti seuraavan pöytäkirjalausuman viime talvena:

Kaupunkisuunnittelulautakunta edellyttää, että kaavan jatkovalmistelussa hulevesien hoitaminen ja kevyenliikenteenväylän toteuttaminen suunnitellaan erityisellä huolellisuudella Rekolanpuron luonnonvaraisen taimenkannan turvaamiseksi. Puron luonnon turvaksi hulevesi pitää käsitellä ennen puroon ohjaamista, ja kevyenliikentenväylän ja puron väliin pitää jättää kokonaan nykyinen suojaava metsäkaistale.”

JAA