Kontulan metroradan päälle suunniteltiin asuntoja jo vuonna 2012

Kontulan keskuksessa rakennetaan parhaillaan uusia Keinulaudankujan kerrostaloja.

Helsingin kaupungin mielestä tämä ei kuitenkaan riitä. Kontulan keskustaan halutaan laajamittaisempia uudistuksia, ja ne koskevat erityisesti Kontulan ostoskeskuksen ja metroradan yläpuolista aluetta.

Kaupunki kaavaili nyt rakenteilla olevia taloja paljon laajamittaisempia uudistuksia jo vuosikausia sitten, mutta suunnitelmat vesittyivät osittain.

Vuonna 2012 esillä oli asemakaavaehdotus, jonka tavoitteena oli kattaa metrorataa Kontulan kohdalla nykyistä enemmän. Pyrkimyksenä oli kattaa metrorata ja Keinulaudankuja 80 metriä pitkällä betonikannella. Kannen päälle piti rakentaa 8-kerroksinen asuintalo.

Kaavaehdotusta muutettiin kaavoitustyön aikana ja metroradan kattamisesta luovuttiin. Sen sijaan nyt rakenteilla olevat Keinulaudankujan asuintalot pääsivät lopulliseen asemakaavaehdotukseen, mutta niiden korkeutta kasvatettiin.

Kontulan ostoskeskus laajeni jo 1980-luvulla metroradan päälle, jolloin rakennettiin rakennus, jossa nyt sijaitsevat muun muassa Burger King ja Kierrätyskeskus.

Lisää merkittävää uutta rakentamista Kontulan ostoskeskuksessa ja lähiympäristössä ei tapahdu aivan lähivuosina. Nyt vasta ryhdytään selvittämään Kontulan keskustan kaavoituspotentiaalia ja muita mahdollisia toteuttamisedellytyksiä. Ja aikaa jatkoselvitysten tekemiseen on toukokuun loppuun 2024.

Helsingin kaupunginhallitus on päättänyt varata Kontulan keskusta-alueen Kiinteistö Oy Kontulan Asemakeskukselle, Kontulan Ostoskeskus Oy:lle, Kiinteistö Oy Helsingin Toimitiloille ja Kontulan Palvelutalo Oy:lle kehityshankkeen toteuttamisedellytysten jatkoselvittelyä varten.

Osa Kontulan asukkaista toivoo alueen merkittävää uudistamista, osa arvostaa ostoskeskusta ja lähiympäristöä sellaisena kuin se nyt on.

Jani Jakonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.