Ylidiagnostiikka ja ylihoito tekevät terveistä sairaita

Ylidiagnostiikan huomattava lisääntyminen huolestuttaa suomalaisia. Suomen Akatemian kliininen tutkija, kliinisen epidemiologian dosentti Kari A. O. Tikkinen nosti kissan pöydälle taannoisessa Lääkärilehden pääkirjoituksessaan. "Terveyden ja...

Ulkosuomalaiset haluavat säilyttää yhteyden Suomeen

Maailmalla asuu noin 300 000 Suomen kansalaista ja lähes 2 miljoonaa henkilöä, joilla on suomalaiset juuret. Vuonna 2018 Suomesta muutti ulkomaille 19 148 henkeä, joista...

Erottajan palatsi saneerataan uuteen loistoon

Vuosikausia tyhjillään ollut uusrenessanssipalatsi Helsingin Erottajalla kunnostetaan uuteen kukoistukseen. Yli vuoden kestävässä remontissa Erottaja 2:een rakennetaan toimistotiloja. Erottajan puoleiseen katutasoon sekä Yrjönkadun puolelle on...

Veturitien uusi osuus ja Teollisuuskadun tunneli avautuvat liikenteelle

Keski-Pasilan vuosia jatkunut rakentaminen saavuttaa tärkeän merkkipaalun, kun Pasilan uudet katuyhteydet eli Teollisuuskadun tunneli ja osa Veturitiestä avautuvat autoliikenteelle tiistaina 8.10.2019 päivällä. Etelän suunnasta Nordenskiöldinkadulta...

Aalto-yliopiston kampukselle 5G-tukiasemat

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä sai syyskuussa kaksi 5G-tukiasemaa. Tutkimuskäyttöön tarkoitetut tukiasemat ovat osa Aalto-yliopiston koordinoimaa kansallista 5G-FORCE -projektia, joka keskittyy 5G-ekosysteemin tutkimukseen ja kehitykseen. 5G-FORCE on...

Jippu – räiskettä ja rotinaa

Jippu tuli tunnetuksi pop-maailmassa, mutta Suomea hän ei ole koskaan kiertänyt niin paljon kuin nyt evankelistana. ”Tuntuu tosi tyhmältäkin ajatella, että laulaisin mistään muusta...

Halosenniemi on ollut museona 70 vuotta

Halosenniemen ja samalla Tuusulan museon pitkää taivalta juhlitaan Halosenniemen syksyn näyttelyssä ”Taide pitkä, elämä lyhyt”. Kunnallinen museotoiminta Tuusulassa lasketaan alkaneeksi vuonna 1949, jolloin kunta osti...

Korso-Koivukylään halutaan uimahalli aiottua nopeammin

Koillis-Vantaan uuden uimahallin rakentamista halutaan aikaistaa. Koivukylän ja Korson alueiden uuden uimahallin nimeksi esitetään Elmon uimahallia ja se on sijoittumassa Elmon alueelle Asolassa. Vantaan vapaa-ajan...

Asunnottomien yö 17.10.

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17.10.2019. Suomessa on vuodesta 2002 alkaen vietetty YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi Asunnottomien yön merkeissä. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen...

Pääkaupunkiseudun nuorisotyöhön mallia Islannista asti

Pääkaupunkiseudun kunnat rakentavat nyt ponnekkaasti yhteistä ratkaisumallia nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Vauhtia suunnitteluun on saatu Islannin toimintamallista, jonka myötä maassa nuorten päihteiden käyttö on vähentynyt, harrastuneisuus...