Ylidiagnostiikan huomattava lisääntyminen huolestuttaa suomalaisia. Suomen Akatemian kliininen tutkija, kliinisen epidemiologian dosentti Kari A. O. Tikkinen nosti kissan pöydälle taannoisessa Lääkärilehden pääkirjoituksessaan. ”Terveyden ja sairauden häilyvä raja altistaa ylidiagnostiikalle”, kirjoittaa Tikkinen.
Ylidiagnosointi tarkoittaa, että todetaan sairaus, joka ei olisi koskaan aiheuttanut haittaa. Ylihoidolla puolestaan tarkoitetaan liian kovien tai tehottomien hoitojen käyttämistä. Diagnosointi ja hoito on tasapainottelua. Usein lääkärit, tutkijat ja lääkekehittäjät haluavat löytää ja hoitaa sairaudet mahdollisimman ajoissa. Tarpeettomat diagnoosit, hoidot ja seurannat aiheuttavat kuitenkin yksilöille ja yhteiskunnalle haittoja ja kustannuksia.
Lääkitystä kohdusta hautaan
Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30–50 prosenttia lääketieteen nimissä tehtävistä toimista on turhia tai niiden aiheuttamat mahdolliset haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.
“Teknologia kehittyy, joten löydämme potilaista entistä herkemmin poikkeavia asioita, joista suuri osa ei vaikuta heidän hyvinvointiinsa. Ylidiagnostiikka ja ylihoito ovat polttavia keskustelunaiheita, joihin on vasta herätty Suomessa. Terveydenhuollon kaupallistuminen synnyttää parhaillaan kannustimia liialliseen lääketieteeseen”, sanoo professori Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta.
”Terveydenhuollossa ratkaisujen tulee perustua parhaaseen tutkimusnäyttöön. Samalla on tärkeää ottaa huomioon potilaiden arvot ja yhteiskunnan resurssit: millaista riskiä hoidetaan ja mihin hintaan. Keskustelua ja vastauksia kaivataan myös lääketieteen ulkopuolelta”, dosentti Kari Tikkinen sanoo.
Lisää aiheesta:
