Halosenniemi on ollut museona 70 vuotta

Pekka Halonen, Lukeva tyttö, n. 1913, yksityiskokoelma. Kuva: Tuusulan museo.

Halosenniemen ja samalla Tuusulan museon pitkää taivalta juhlitaan Halosenniemen syksyn näyttelyssä ”Taide pitkä, elämä lyhyt”.

Kunnallinen museotoiminta Tuusulassa lasketaan alkaneeksi vuonna 1949, jolloin kunta osti Halosenniemen Pekka Halosen perikunnalta. Kauppakirjan ehto rakennuksen museokäytöstä määritteli tulevaa toimintaa, kerrotaan Tuusulan museon tiedotteessa.

Alkuvuosina museo oli auki kesäkuukausina vain muutaman tunnin viikossa. Vahtimestari asui samassa rakennuksessa, joten museokäytössä oli ateljee ja muutama muu huone. Museotoiminta laajeni ja ammatillistui vähitellen. Halosenniemessä tehtiin perusteellinen remontti ja entisöintityö ennen Pekka Halosen 125-vuotisjuhlia vuonna 1990. Korjaustöissä entinen talonmiehen asunto palautettiin Halosen aikaiseen asuun, ja koko talo käytiin läpi kivijalasta piipunhuippuun.

Säännöllistä taidenäyttelytoimintaa Halosenniemessä on ollut vuodesta 1992 lähtien. Tuusulan kunta on vuosikymmenien varrella hankkinut merkittävän kokoelman Pekka Halosen taidetta. Uusin teos, Pihamaalla (1903) on hankittu viime vuonna vietetyn kunnan 375-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos on nyt ensimmäistä kertaa esillä sen hankinnan jälkeen.

Tuusulan museolla on omien kokoelmien ohella tallennettuna useita kokoelmia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.