Erottajan palatsi saneerataan uuteen loistoon

Kuvituskuva

Vuosikausia tyhjillään ollut uusrenessanssipalatsi Helsingin Erottajalla kunnostetaan uuteen kukoistukseen. Yli vuoden kestävässä remontissa Erottaja 2:een rakennetaan toimistotiloja. Erottajan puoleiseen katutasoon sekä Yrjönkadun puolelle on suunnitteilla ravintolatiloja. Aiemmin pysäköintialueena ollut sisäpiha otetaan myös aktiiviseen käyttöön.

Myös Tullihallituksen talona tunnetun rakennuksen omistava yhdysvaltalainen varainhoitoyhtiö BlackRock lupaa, että palatsin kulttuurihistoriallisesta perinnöstä huolehditaan remontin aikana. Kiinteistön kehittämisestä ja vuokrauksesta vastaa paikallisena kumppanina suomalainen Trevian Asset Management. Muutostyöt on suunniteltu yhteistyössä Museoviraston kanssa.

Erottaja 2:n kiinteistö koostuu kolmesta rakennuksesta, joista näyttävimmät ovat Erottajankadun puolen uusrenessanssipalatsi ja Uudenmaankadun ja Yrjönkadun puolen jugendlinna. Peruskorjauksen suunnittelu on aloitettu jo viime syksynä. Alustavan aikataulun mukaan käyttäjät pääsevät muuttamaan tiloihin keväällä 2021.

Neuvottelut tulevien toimistotilojen vuokrauksesta alkoivat vilkkaasti jo alkuvuodesta, kun Erottaja 2 oli laajalti esillä mediassa. Syyskuussa Helsinki Design Week avasi Erottaja 2:n ovet yleisölle, mikä nosti myös vuokralaisten kiinnostusta entisestään. Rakennuksessa vieraili Helsinki Design Weekin aikana miltei 14 000 ihmistä.

Tullihallituksen lisäksi myös Metsähallituksen talona tunnetun Erottaja 2:n historia on vaiherikas ja mielenkiintoinen. Talo on toiminut muun muassa henkivakuutusyhtiö Kalevan pääkonttorina ja siinä on Helsingin kaupunginmuseon tietojen mukaan asunut oopperatähti Aino Ackté. Talo oli yli sadan vuoden ajan valtion omistuksessa, kunnes BlackRock osti sen viime vuonna. Talossa on ollut vuosien saatossa useiden eri valtion virastojen toimistoja.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.