Senioripaku aloitti Tammistossa ja Länsimäessä
Vantaalla on kokeiltu Senioripakun toimintaa 1. kesäkuuta 2021 lähtien.
Senioripakun ideana on viedä hyvinvointia tukevia palveluita lähemmäs ikäihmisiä. Toimintaa on pilotoitu Länsimäessä ja Tammistossa.
Senoripakun ohjelmassa...
Korson keskustaa aiotaan laajentaa itään
Korson keskustaa suunnitellaan laajennettavaksi nykyisen keskustan itäpuolelle.
Noin kolmen hehtaarin suuruinen kaavamuutosalue sijaitsee noin 200 metrin päässä Korson juna-asemalta. Alue on täällä hetkellä rakentamaton....
Vanhat puuaitat kutsuvat kylään Vantaalla
Vanhaan puuaittaan piipahtaminen voi olla mukava kesäelämys.
Vantaan kaupunginmuseo on avannut Håkansbölen kartanon aittaan Aittanäyttelyn, joka kertoo millaista kartanoelämä oli palvelusväen näkökulmasta. Aittanäyttelyyn voi tutustua...
Kalasataman uusi taideteos hätkähdyttää
Kalasataman Leonkadulla ja Kalasatamankadulla Redin ympäristössä viime aikoina liikkuneet helsinkiläiset ovat kokeneet melkoisen yllätyksen.
Vastaan on tupsahtanut valtavan kokoinen ihmishahmo, joka näyttää haukkovan henkeään hätääntyneenä.
Rakennusyhtiö...
Savusauna keräsi kävijöitä Kinaporin puistoon
Kinaporin puistossa Kallion seudulla järjestettiin juhannussaunatapahtuma 22.-24. kesäkuuta 2021.
Sininauhasäätiön savusauna oli ensisijaisesti tarkoitettu asunnottomille, päihteidenkäyttäjille ja muille vaikeassa asemassa oleville ihmisille, joiden tilannetta koronapandemia...
Kampin perhekeskus avataan lokakuussa
Kampin perhekeskus aloittaa toimintansa lokakuussa 2021.
Avaamisesta kerrotaan Helsingin kaupungin uutiskirjeessä Stadin sote 3/21.
Avaamisen tarkka päivämäärä selviää myöhemmin tilojen remontin edistyessä pidemmälle.
Malminkadulla sijaitsevaan Kampin perhekeskukseen...
Venenäyttely saapuu Lauttasaareen elokuussa
Venealan Keskusliitto Finnboat järjestää Helsingin Uivan Venenäyttelyn 19.–22.8.2021 tuttuun tapaan HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa.
Kyseessä on järjestyksessään 44. Helsingin Uiva Venenäyttely.
Veneilyn suosio on huipussaan ja tapahtumajärjestelyt...
Oodin Obotti avuksi kesälukemisen etsintään
Helsingin keskustakirjasto Oodissa on otettu käyttöön kirjansuosittelijarobotti, joka Oodin mukaan voi auttaa löytämään kiinnostavaa luettavaa.
Obotti-mobiilisovellus suosittelee jokaiselle oman maun mukaista kirjallisuutta Oodin hyllystä. Obotti...
Keskuspuistoon perustetaan maastopyöräreitti
Helsingin kaupungin ensimmäinen opastettu maastopyöräreitti perustetaan Keskuspuistoon. Reitti kulkee Laaksosta Keskuspuiston halki Haltialaan ja Pitkäkoskelle. Reitin pituus on noin 16 kilometriä.
Reitti perustetaan jo olemassa...
Sininen planeetta ihastuttaa Keravan Sinkan kesässä
Keravan Taide- ja museokeskus Sinkan kesänäyttelyssä sininen väri sitoo yhteen meren pauhun, liikkuvat saaret, toisiinsa virtaavat joet ja Kimmo Kaivannon (1932–2012) ekologisen taiteen.
Mukana on...








