Pohjois-Espoon Neppers lakkautetaan
Vuosikymmeniä toiminut Neppersin tuetun asumisen yksikkö lopettaa toimintansa Pohjois-Espoossa.
Neppersin asukkaat ovat muuttaneet jo kevään aikana muualle ja tilat tyhjenevät kokonaan kesäkuun aikana.
Neppersin tuetun asumisen...
Espoon hautausmaille istutetaan tuhansia kesäkukkia
Espoon seurakuntayhtymän kolmelle hautausmaalle istutetaan tuhansia kesäkukkia. Istutettavaksi toimitetaan yhteensä 14 000 taimea. Istutus on tarkoitus saada valmiiksi juhannukseen mennessä.
Uudet kesäkukat tulevat Kirkon hautausmaalle...
Perkkaan kappelin raunioilla pidetään jäähyväismessu
Kiirastorstaina palaneen Perkkaan kappelin viimeinen messu pidetään juhannussunnuntaina 26. kesäkuuta kello 14.
Messu pidetään pihamaalla, kappelin raunioiden äärellä.
Kappelin paloalueen purku- ja raivaustyöt käynnistyvät jäähyväismessun jälkeen...
Biojätteen erilliskeräysvelvoite laajenemassa pientaloihin
Pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen pientalojen ja omakotitalojen asukkaat ovat saamassa uusia vastuita jätteiden kierrättämiseen.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY uudistaa jätehuoltomääräyksensä vastaamaan Suomen jätelainsäädäntöön vuonna 2021 tehtyjä...
Tutkijat kotieläinten jäljillä Talomuseo Glimsissä
Talomuseo Glimsissä Keski-Espoossa on avautunut huhtikuussa 2022 toiminnallinen näyttely nimeltään Tutkijat kotieläinten jäljillä.
Näyttely kertoo uusimpia tutkimustuloksia suomenhevosen perimästä. Näyttelyssä ja siihen liittyvässä ohjelmassa tutustutaan...
Espoon kulttuurikeskuksesta julkaistiin historiikki
Espoon kulttuurikeskuksen historiateos on julkaistu verkkojulkaisuna ja teoksen painettua versiota toimitetaan Espoon kirjastoihin.
Tapiolassa sijaitsevasta Espoon kulttuurikeskuksen historiasta on julkaistu teos "Kuunsillasta kulttuurikeskukseksi - Kulttuurielämää...
Vuoden 2025 Kalevan kisat halutaan Espooseen
Espoossa halutaan järjestää kesällä 2025 yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut, Kalevan kisat.
Espoon kaupunginvaltuusto päätti 21. maaliskuuta 2022 myöntää 120 000 euron omavelkaisen takauksen Suomen Urheiluliitolle järjestämisoikeudesta...
Kaupunkipyörät käyttöön huhtikuun alussa
Kaupunkipyörät palaavat Espoon, Helsingin ja Vantaan katukuvaan 1. huhtikuuta alkaen.
Runsasluminen talvi on hankaloittanut asemien asennusta, eikä aivan kaikkia niistä ehditä saada paikoilleen huhtikuun alkuun...
Valokuvaajat ikuistivat liito-oravaperheen elämää Espoossa
Espoossa on esillä valokuvanäyttely, joka vie katsojan Espoossa asustavan liito-oravan salaperäiseen elämään hämärässä kaupungin metsässä.
Näyttely on nimeltään Naapurini liito-orava, ja se on esillä Villa...
HSY:n keräysautot kiertävät jälleen
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden keräysautot kiertävät jälleen kevään aikana ympäri pääkaupunkiseutua ja Kirkkonummella keräämässä asukkailta kodin vaarallista jätettä, metalliromua ja käytöstä poistettuja sähkö- ja elektroniikkalaitteita.
Perinteinen...









