Äänestäjä, nyt tarkkana!

Taisto Hujala. Varatuomari ja yrittäjä Tuusulasta.

Eduskuntavaaleihin on aikaa runsaat seitsemän kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että istuvalla hallituksella olisi vielä monta kuukautta aikaa tehdä esityksiä eduskunnalle. Kokemuksesta tiedetään, että hallituskauden loppuvaiheessa ei yleensä tehdä ainakaan mitään kovin merkittäviä päätöksiä. Siihen on monta syytä.

Erään tuoreen mielipidetiedustelun mukaan istuvaa hallituspohjaa kannattaisi seuraavan hallituksen kokoonpanoksi 2 prosenttia mielipiteensä kertoneista. Tulosta voi analysoida monella tavalla. Johtuuko huono tulos puolueista, henkilöistä vai hallituksen tekemistä päätöksistä, vai näistä kaikista? Vai onko kyse siitä, että ihmiset haluavat muutosta politiikkaan ja toimintatapoihin?

Moni on sitä mieltä, että nykyisiin päättäjiin ei luoteta. Päätöksenteko on usein liian hätäistä, asiantuntijoihin ei luoteta eikä päätösten todellisia seurauksia tunneta taikka niistä ei välitetä.
Joskus on huomautettu siitä, että laskutaito puuttuu ,ja että päätöksiä tehdään pelkän politiikan vuoksi.

Hallitus on sikäli toiminut loogisesti, että se on noudattanut hyvin hallitusohjelmaansa. Jos 98% mielipidetiedusteluun vastanneista ei haluaisi nykyistä hallituspohjaa, se voi tarkoittaa muun
muassa sitä, että vastaajat eivät pidä nykyisestä hallitusohjelmasta. Jos nykyisestä hallitusohjelmasta ei pidetä, se taas tarkoittanee sitä, että halutaan uudet päättäjät ja uusi hallitusohjelma.

Politiikalle olisi hyödyllistä, jos poliittiset päättäjät muistaisivat, keitä varten he tekevät työtään. Kansalaisia varten. Toki kansalaiset myös seuraavat, millaisia päätöksiä tehdään, ja kuka niitä tekee.
Päätökset henkilöityvät, kuten myös poliitikoiden julkisuudessa esittämät mielipiteet.

Nyt kun vaaleihin on vielä melko paljon aikaa, ja gallupeissa puolueiden kannatuslukemat ovat aika erilaisia edelliseen vaalitulokseen verrattuna, tulevilla ehdokkailla on aivan erityinen syy pyrkiä erottautumaan muista ehdokkaista. Silloin on suuri houkutus tehdä ylilyöntejä, kun intoa on enemmän kuin malttia. Avauksilla pyritään säväyttämään, ja se saattaa innostaa jonkun äänestäjän, mutta seuraus voi olla myös päinvastainen.

Vuoden, kahden aikana olen usein kuullut sanottavan, että seuraavat vaalit ovat erityisen kiinnostavat ja tärkeät. Perusteita sille, miksi vaalit ovat erityiset, on monia. Kuluvan hallituskauden aikana ei ole juuri muusta puhuttu kuin valtiotalouden tilasta ja sen korjaamisesta sekä leikkauksista. Tosin vaalikauden alussa oli esillä myös maahanmuuttoon liittyvät asiat.

On odotettavissa, että poliittisia avauksia tulee sellaisista teemoista, jotka eivät yleensä ole vaaleissa esillä. Nyt täytyy erottautua ja saada aikaan uusia keskustelun aiheita. Äänestäjällä on hankala tehtävä erottaa oikeista avauksista pelkät vaaliteemat.

Taisto Hujala
varatuomari, yrittäjä
taisto.hujala@icloud.com

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.