-olet ihan hassu kuin kissantassu, sanoo lapsenlapseni minulle ja katsoo isoäitiä kummeksuen. Isoäideillä kun ei ole tapana olla hassuja, sen 3-vuotiaskin jo tietää. Hänellä on erikoinen isoäiti.
Otan tuon lausunnon suurena kunnianosoituksena. Pohdin sitä kovasti kotona. Minkälaisia meillä isoäideille sitten on tapana olla? Tosikkoja huolehtijoitako, maailman tuskasta kärsiviä väärinymmärrettyjäkö, ennen oli kaikki paremmin mitätöijiäkö? Kysyn vaan, kun en tiedä. Jostainhan tuo 3-vuotiaan asenne kertoo. Lapsen suusta kuulet totuuden, sanotaan.
Suuret ikäluokat ovat nyt isovanhempien roolissa. Siihen porukkaan mahtuu monenlaista yrittäjää. Tietysti tähän porukkaan päätee samat sanat kuin muihinkin vähemmistöihin. Monimuotoisuuteen täytyy kannustaa, ei saa väheksyä erilaisuutta, antaa kaikkien kukkien kukkia. Kaikki kukat kun ovat tasa-arvoisia ja yhtä arvokkaita. Toisaalta suuret ikäluokat ovat viimeinen homogeenisen kasvatuksen saanut ikäluokka. Muistutamme eniten toisiamme tässä historian sukupolviketjussa. Meihin loppui solidaarisuus, homogeenisuus, yhteisöllisyys ja tilalle tuli individuaalisuus, yksilöllinen erilaisuuden tavoittelu.
Todistan sen seuraavalla faktalla. Meidän aikamme suuret ikäpolvet kulkivat kouluajan läpi joka-aamuisen aamuhartauden/aamunavauksen kautta. Luokat marssivat juhlasaliin joka aamu kuulemaan tuon aamuhartauden/aamuavauksen 10-15 minuuttisen. Ja sitten marssittiin takaisin luokkiin. Niissä avauksissa kerrottiin toisen ihmisen ymmärtämisestä, hyväksynnästä, kauniista käytöksestä, rehellisyydestä, kiusaamisen vääryydestä, toisen ihmisen fyysisestä koskemattomuudesta ja kunnioituksesta. Olen käynyt aamuhartauksia/avauksia läpi kouluaikanani yli 2000 kertaa. Jotain se on jättänyt varmasti mieleni sopukoihin. Ehkä suvaitsevaisuutta nyt ainakin. Vihapuhetta ei tulisi mieleenikään kirjoitella. Nuo kaikki asiat on minullekin täytynyt opettaa, ei ne taivaasta tipu. Aamunavaukset loppuivat minun kouluaikani jälkeen. Kuka opettaa nykyisiä sukupolvia, kysyn vaan?
Lapsenlapseni ei tiedä, että hassuuteni perustuu seuraavaan vitsiin: kun olin nuori olin huolissani siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Kun olin 40 en välittänyt vähääkään, mitä muut minusta ajattelivat. Kun olin 60 havaitsin, että ne toiset eivät olleet koskaan edes minusta mitään ajatelleet eivätkä välittäneet…..!! Nyt kun olen tätäkin vanhempi , niin vähät välitän muista, ja voin ihan rauhassa hassutella ja aiheuttaa hämmästystä! Sillä mitä vanhemmaksi tulen sitä paremmin muistan selkeästi tapahtumia, joita ei koskaan tapahtunut! Joopa, joo! Sillä meidän kaikkien tulisi muistaa jo varhain, että meille kaikille tulee aika, jolloin tulen unohtamaan kaiken! Toivon kyllä, että lapsenlapseni muistaisi edes jotain niistä hassutteluistamme mahdollisimman kauan. Muistojen kauttahan olemme eläviä!
Elina Kuosmanen
