Ihailemani kirjailijan, Paul Austerin, kirja ”Sattumuksia Brooklynissä” kertoo miehestä, joka alkaa muistella elämänsä mokia huumorimielessä! Yritin jossain vaiheessa itsekin sitä tehdä, mutta uskoisin, että vasta nyt iäkkäämpänä se onnistunee paremmin. On ikään kuin vapaa turhista asenteista ja ennakkoluuloista. Itseään katsominen huumorilla on myös uskomattoman hauskaa. Ja nimenomaan hauskuutta me ikäihmiset tarvitsisimme. Nauru, kun pidentää ikää!
Austerin kirjassa miehen elämää tarkastellaan sattumuksien kautta. Hän ikään kuin vain ajautuu erilaisiin tilanteisiin, jotka määrittelevät hänen elämänsä suunnan. Hän sattuu nuorena pakenemaan kodin ongelmia, ajautuu erilaisten ihmisten seuraan, hän sattuu avaamaan suunsa joissain tilanteissa, joista sitten kehittyy elinikäinen rakkaus ja ihastus. Hän ei suunnittele mitään, ei elämänsä kulkua, ei rakastumisia, ei ihastumisia, ei kiintymisiä. Ne vain tulevat iholle. Nykyihmiselle tilanteet, joita ei ole ”säädetty” lienevät kauhistus!
Omia mokia muistellessani pahin yksittäinen sellainen lienee se, kun menin silloiseen Keskuskadulla olevaan pankkiin neuvotteluihin. Käväisin sitä ennen Stockmannin kolmannen kerroksen vessassa. Jostain syystä vessapaperi oli jäänyt kiinni alushousujeni sisäpuolelle. Matkani Stokkan vessasta yli Keskuskadun ja toisen kerroksen pankkiin tapahtui vetäen noin 6 – 8 metriä vessapaperia perässäni. Kukaan ei tullut minulle mitään huomauttamaan, tyypillistä suomalaista! Vasta pankin virkamies kysyi minulta, että oliko tuolla vessapaperin vetämisellä jokin tarkoitusperä?? Nopeasti vastasin, että se nyt antaa kuvan omasta taloudellisesta tilanteestani tällä hetkellä. Vessapaperiakin kun pitää rohmuta seuraavaa käyttökertaa varten! Viime aikojeni vitsi oli, kun jouduin kaaduttuani aivojen magneettikuvaukseen varmuuden vuoksi. Aivojeni kuntotarkastukseen. Lääkäri soitti ja sanoi, ettei siellä mitään ollut. Vastasin, että eihän siellä koskaan ole mitään ollutkaan! Nauroimme molemmat!
Tietysti joistain elämänsä valinnoista voi näin jälkikäteen ajatella olleen elämänsä mokia! Mitä johtopäätöksiä myös historiantutkimus nykyajassa tehnee. Mutta kaikkia niitä pitää katsoa aikaisempien aikojen elinolosuhteiden valossa. Olemmehan yksilöinä ympäröivien elinolosuhteittemme summa. Se pitää aina muistaa. Kelloa ei voi kääntää täydellisesti taaksepäin. Jotkut realiteetit on todettava kuten J.K. Paasikivi: historia on hirvittävä näytelmä!
Isäni, armoton huumorin käyttäjä ja kuluttaja, totesi, että vanhuus tulee huonoon aikaan. Se tulee juuri, kun hän oli oppinut elämään ja ymmärtämään sitä. Ja nyt siitä pitäisi luopua. Harmillista, hän sanoi. Minä sanoin, että ehkä se onkin ihmiselämän tarkoitus. Oppia ikä kaikki ja lähteä täältä täysin oppineena antaen tilaa uusille oppijoille. Ehkä niin tai sitten ei! Mene ja tiedä.
Odotan innokkaana kesälukemiseksi Siri Hustvedtin (Paul Austerin vaimo) kirjaa Paul Austerin viimeisistä vuosista. Niissä maissa, joissa se on ilmestynyt, on se ollut kritiikki-, ja myyntimenestys!
On aika siteerata vihdoin suomalaisen kirjailijan omaa mottoa: Eeva Joenpelto (17.6.1921 – 28.1.2004): Elämän ankaruudessa on sen komeus!
Elina Kuosmanen
Hyvää kesää kaikille!
