Suomalainen yhteiskunta muuttuu hitaasti. Siksi muutoksen huomaa usein vasta, kun katsoo pitkälle taaksepäin.
Vuonna 1964 kirjailija Hannu Salama julkaisi romaaninsa ”Juhannustanssit”. Kirjassa humalainen juhannuksenviettäjä lausui muutaman rienaavaksi tulkitun sanan kristinuskosta. Se riitti. Salama tuomittiin jumalanpilkasta, ja tapaus nousi koko maan puheenaiheeksi. Tuolloin yhteiskunta puolusti uskontoa.
Kuusikymmentä vuotta myöhemmin suomalaisissa kouluissa käydään keskustelua siitä, saako kevätjuhlassa laulaa Suvivirren. Virsi, joka vielä muutama vuosikymmen sitten oli itsestään selvä osa lukuvuoden päätöstä, joutuu nykyisin perustelemaan paikkansa kulttuuriperinteenämme. Virren neljännen säkeistön sanat ovat saaneet mittasuhteet mitä on edes vaikea käsittää.
Samaan aikaan kohun keskelle on joutunut Timo Soini. Entinen ulkoministeri ja perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja kirjoitti ex-puolueensa nykyjohdosta tavalla, jota monet pitivät loukkaavana. Ensi kevään eduskuntavaaleissa Keskustan listoilla politiikkaan paluuta hamuava sanaseppo oli hetkessä oman juhannustanssinsa keskiössä. Syntyi sosiaalisen median myrsky, kannanottoja ja irtisanoutumisia. Tällä kertaa kyse ei ollut uskonnosta vaan siitä, miten ihmisistä puhutaan.
Näitä kolmea tapausta yhdistää yksi asia. Jokainen kertoo omasta ajastaan.
Salaman aikana yhteiskunta suojeli pyhää. Vuodesta toiseen jatkuvassa Suvivirsi-keskustelussa punnitaan puolestaan sitä, kuinka paljon historiallista ja uskonnollista perinnettä julkisessa tilassa voidaan vaalia moniarvoisessa yhteiskunnassa. Soinin tapauksessa suojelun kohteena ovat yksilöt ja vähemmistöt.
Moni näkee kehityksen vapautumisena. Moni toinen kokee sen juurien katoamisena. Todellisuudessa kyse lienee molemmista. Yhteiskunta ei ole muuttunut vähemmän herkäksi loukkaantumaan – se on vain vaihtanut kohteita.
Ehkä viimeistään Timo Soinin blogikirjoitus muistuttaa meitä siitä, että jokaisella aikakaudella on omat pyhät asiansa. Ne vain vaihtavat muotoaan. 1960-luvulla ei saanut pilkata uskontoa. Nykyään uskontoa, tai ainakin kristinuskoa, saa arvostella varsin vapaasti, mutta jotkin muut aiheet ovat muuttuneet huomattavasti herkemmiksi. Yhden sukupolven tabut ovat seuraavan sukupolven itsestäänselvyyksiä – ja päinvastoin.
Juuri siksi nyt kuusikymmentä vuotta Hannu Salaman Juhannustanssien jälkeen myös Timo Soini löysi itsensä keskeltä kohua.
Juhannuskokko palaa edelleen, mutta se, mistä sen äärellä saa puhua, muuttuu vuosi vuodelta.

