Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta. Tämän vuoden teemaksi on valittu miesten asunnottomuus. Valinta on perusteltu, sillä vaikka asunnottomuus koskettaa monenlaisia ihmisiä, valtaosa asunnottomista on edelleen miehiä. Aihe on minulle erityisen tuttu. Toimiessani 90-luvun puolivälissä neljä vuotta Helsingin kaupungin Asuntolautakunnan jäsenenä teimme töitä saman ilmiön kanssa, valtaosa asunnottomista oli tuolloinkin miehiä. Lautakunnan puheenjohtajana toimineen poliitikko ja psykiatri Ilkka Taipaleen johdolla vierailimme myös useamman kerran Asunnottomien yö -tapahtumassa näkemässä kuinka monitahoinen ongelma asunnottomuus kaupungissamme on.
Asunnottomuus väheni pitkään, mutta on taas kääntynyt kasvuun. Onkin syytä pysähtyä suuremman kysymyksen äärelle. Miksi yli kymmenen vuotta jatkunut suotuisa kehitys katkesi vuonna 2024? Koko maassa oli marraskuussa 2025 jo lähes 4 600 yksinelävää asunnotonta.
Mitä tapahtui?
Asunnottomuuteen ei ole yhtä syytä. Harva menettää kotinsa yhden huonon päätöksen vuoksi. Tavallisesti taustalla on tapahtumaketju, jossa vaikeudet alkavat kasautua. Työpaikka menee, tulot pienenevät, vuokra jää maksamatta. Ero voi merkitä samalla sekä kodin että taloudellisen turvan menettämistä. Mukana voi olla sairautta, päihteitä, mielenterveyden ongelmia tai velkaantumista.
Viime vuosina yhtälöön ovat tulleet myös nopeasti nousseet elinkustannukset, kallis asuminen, heikko työllisyystilanne ja sosiaaliturvan muutokset. Kun pienituloisen taloudessa ei ole puskuria, jo muutaman sadan euron ylimääräinen meno voi käynnistää kierteen, jonka päässä odottaa vuokravelka ja pahimmillaan häätö.
Juuri häätöjen lisääntyminen on huolestuttava merkki. Häätö ei useinkaan ratkaise mitään. Päinvastoin se voi muuttaa vaikean tilanteen paljon vaikeammaksi. Kun asunto ja luottotiedot ovat menneet, uuden kodin löytäminen vaikeutuu entisestään.
Miesten kohdalla ongelmaan liittyy vielä yksi erityispiirre. Mies yrittää usein selvitä pitkään yksin. Apua ei välttämättä haeta silloin, kun vuokrarästejä on yhden kuukauden verran, vaan vasta kun kirjeitä on kasa pöydällä ja häätö uhkaa. Myös erot ja ihmissuhteiden katkeaminen voivat jättää miehen yllättävän nopeasti ilman kotia ja tukiverkkoa.
Asunnottomuus onkin kummallinen yhdistelmä näkyvää ja näkymätöntä. Mielikuva asunnottomasta on edelleen puistonpenkillä tai rappukäytävässä nukkuva ihminen. Todellisuudessa suurin osa asunnottomista majailee tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona. He kulkevat töissä, kaupassa ja kaupungilla siinä missä muutkin. Päällepäin heidän tilanteestaan ei välttämättä huomaa mitään.
Suomessa tiedetään myös, miten asunnottomuutta voidaan vähentää. Kohtuuhintaisia asuntoja tarvitaan, mutta yhtä tärkeää on puuttua ongelmiin ennen kodin menettämistä. Asumisneuvonta, velkaneuvonta sekä toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut maksavat yhteiskunnalle vähemmän kuin pitkälle edennyt asunnottomuus.
Asunnottomien yön tärkein viesti ei siksi saisi olla vain se, että muistamme kerran vuodessa ilman kotia eläviä.
Paljon tärkeämpää olisi muistaa, että asunnottomuus voidaan usein estää jo ennen ensimmäistäkään yötä ilman omaa ovea, avainta ja osoitetta.

