Helsingin Sanomien tutkiva journalisti on löytänyt Vantaalta harvinaisen luontokohteen. Se sijaitsee Keimolan lakkautetun moottoriradan ja toimivan golfkentän tuntumassa. Kyseessä on pieni suoalue, joka on niin kiehtova, että outo kulkija voin humpsahtaa suon silmään.
Mietin, että olisiko Espoossa mitään noin vaikuttavia luontokohteita. Suon silmään en ole pudonnut, mutta Nuuksion metsässä suunnistaessani Korson Kunnon puserossa törmäsin hirviperheen maakuuhuoneeseen. Uroshirvi ponkaisi pystyyn, mutta pitkään se ei vaivautunut takaa ajamaan.
Suon silmään en pudonnut, mutta kalliolta putosin. Ilveksen raatelemia peuranraatoja ja metsot ja korpit niiden kimpussa näkyi syksystä syksyyn.
Reserviupseereiden maja Haukkalammella oli myöhempien aikojen kokoontumispaikka. Sieltä tehdyt samoilut paljastivat keväisin kukkaloistoa, erityisesti lumpeen kukkien verhoamia lampia. Henri Korhonen -niminen herrasmies on uinut sadassa Espoon lammessa ja järvessä, joista kuuluisin on Bodom-järvi.
* * *
Helsingin riistanvalvojan tarjotessa parille kymmenelle kaupunginvaltuutetulle ristiinnaulittua lohta ja luonnossa elävistä kasveista, kuten nokkosista ja vuohenputkista kehiteltyä salaattia, seurue säpsähti. Muutaman kymmenen metrin päässä lymyillyt uroskarhu kyllästyi puheisiimme ja löntysteli syvemmälle metsään. Tämä laavu on Salmin ulkoilualueen läheisyydessä. Saattoi olla jo Vihdin puolella. Myös susi on nähty harhailevan Espoon rajojen sisäpuolella, ei tosin aivan viime vuosina.
Lintujen bongaajillekin Espoo on mainiota aluetta. Helsinki-Vantaan pääkiitoradalta nousevat koneet karkottavat lintuja alemmaksi ja alemmaksi eli jopa paljaalla silmällä havainnoitaviksi.
Paras luontokohde on tietenkin Solvallan urheiluopiston viereen rakennettu Haltia-luontokeskus, jonka ravintolan teema on ”luonnosta lautaselle”. En ole tarkistanut ruokalistaa, mutta voin kuvitella, että hirven ja metsäkauriin lihaa on pääruokana salaatin ja sienikeiton jälkeen ja kahvin kanssa halukkaille tarjotaan lakkalikööriä.
Noin 30 vuotta toiminnassa ollut Ämmässuon kaatopaikka on muuttunut ekologiseksi kierrätyskeskukseksi. Se on säikäyttänyt monia lintu- ja pieneläinlajeja takaisin luontoon.
Turhaan siis Vantaa ylpeilee yhdellä suolammella, joka artikkelin julkaisemisen jälkeen muuttuu turistikohteeksi ja lätäköksi lätäköiden joukkoon. Ainoa mahdollisuus Vantaalle on päästä kilpailemaan Espoon kanssa on kaapata Sipoonkorpi ennen kuin Helsinki ehtii.
MARTTI HUHTAMÄKI