
Vantaalla on vietetty lintujen teemavuotta vuonna 2022, minkä kunniaksi kaupunki järjesti elo-lokakuussa valokuvauskilpailun aiheesta ”Lintujen syksy”.
Kisa järjestettiin yhteistyössä Tringa ry:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton Vantaan yhdistys ry:n kanssa.
Kisaan osallistui yhteensä 66 kilpailijaa, joista 62 avoimeen sarjaan ja neljä alle 16-vuotiaiden nuorten sarjaan.
Osa kilpaan osallistujista lähetti useamman kuvan, ja yhteensä kuvia lähetettiin 143 kappaletta.
Avoimen sarjan voitti kuvausta ja lintujen tarkkailua harrastava Miro Soraniva kuvallaan ”Pikkulepinkäinen tähyilee saalista”.
Tuomaristo kiitteli kuvaa hienoista väreistä ja tunnelmasta. Soraniva kertoo ottaneensa kuvan ollessaan linturetkellä Hanabölen pelloilla.
– Oli upea auringonlasku, päivän viimeisiä auringonsäteitä, Miro Soraniva kertoo tiedotteessa.
Toiseksi avoimessa sarjassa sijoittui Jarmo Salmi kuvallaan ”Sinitiainen” ja kolmanneksi Olli Leino kuvallaan ”Kaatava katsahdus”.
Nuorten sarjan voitti Sara Armah kuvallaan naakasta. Tuomaristo kiitteli, että kuvaan oli saatu ikuistettua hauska tilanne.
– Innostuin osallistumaan kisaan nähtyäni ilmoituksen, ja lähdin kuvaamaan, Sara Armah kertoo.
Toiseksi nuorten sarjassa sijoittui Enni Söderholm kuvallaan närhestä ja kolmanneksi Mette Nyberg kuvallaan sinisorsista.
Kisan tuomareina toimivat Vantaan kaupungin kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine, lintuvalokuvaaja Micha Fager ja lintuasiantuntija Jouni Lamminmäki.
Voittajat ja toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkittiin luontoharrastuksiin liittyvin lahjakortein. Parhaasta sijasta palkittiin 400 euron, toisesta sijasta 200 euron ja kolmannesta sijasta 100 euron lahjakortilla.
Voittajat ja sijoittuneet julkistettiin keskiviikkona 14.12.2022 Vantaan ympäristökeskuksessa järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa.

