Pyhän Laurin kirkon sakastista paljastuu seinämaalaus

Sakastissa tuoksuu tuore maali ja kirkkaat kohdevalot häikäisevät. Uusi ja vanha näkyvät tilassa samalla silmäyksellä: vahtimestarien työpöytä uusittuine tekniikoineen ja seinämaalaus 1800–1900-luvun taitteesta.

Pyhän Laurin kirkkoa eli pääkaupunkiseudun vanhinta rakennusta on peruskorjattu vaiheittain vuodesta 2014 alkaen. Meneillään olevassa korjausjaksossa on kunnostettu sakastia, asehuonetta ja kirkkosalin penkkejä. Kirkko on ollut suljettuna syyskuusta ja avautuu jälleen joulukaudeksi sunnuntaina 20.11.

Sakastin eli kirkon ”työhuoneen” seinästä otetaan remontissa esiin seinämaalaus, joka löytyi muutama vuosi sitten kirkon rakennushistoriallisessa selvityksessä.

– Maalaus peittää todennäköisesti kaikki sakastin seinät, mutta näkyville se otetaan vain pohjoispuoleisesta ikkunaseinästä. Maalia on otettu päältä pois monta kerrosta, kertoo tekninen isännöitsijä Kari Korkeamäki Vantaan seurakunnista.

Maalauksessa on seinää peittäviä tummia kukka- ja ornamenttikuvioita vaalealla pohjalla sekä punainen raita maalauksen reunoissa. Maalaus on peräisin vuoden 1893 kirkon tulipaloa seuranneelta ajalta.

Asehuoneesta tulee kappelimainen

Kirkon niin sanottu asehuone, joka on pieni eteistila rakennuksen eteläpuolella, uusitaan myös kokonaan. Tilaan tulee muun muassa pienoisalttari ja sitä voi käyttää erilaisiin tilaisuuksiin. Nimitys asehuone kertoo historiasta, jolloin kirkkoon tullessa aseet piti jättää eteiseen.

– Asehuoneen seinien väri päivitetään alkuperäisempään. Nykyinen punaruskea vaihtuu siniharmaaseen. Maalipinta jätetään eläväksi siten, että vanhaa kuultaa vähän läpi. Myös ikkunat ja ovet kunnostetaan, kertoo Toni Nykänen Restaurointimaalaus Nykänen Oy:sta.

Kirkkosalin isoimmat muutokset keväällä

Tässä vaiheessa kirkossa kävijä huomaa muutosta lähinnä kirkkosalin oikean takaosan penkeissä, jotka on kunnostettu ja maalattu. Loput kunnostetaan keväällä.

Isoimmat uudistukset kirkkosalissa tapahtuvat remontin seuraavassa vaiheessa. Kuorin eli alttarialueen ilme tulee muuttumaan, kun kuorin lattian korotusta laajennetaan ja ensimmäiset penkkirivit poistetaan. Lisätila helpottaa kirkon lukuisten konserttien järjestämistä, kun soittimet ja kuorot mahtuvat paremmin. Esteettömyys taataan luiskilla ja lisäämällä pyörätuolipaikkoja.

Kevään remonttijakso alkaa maanantaina 9.1.2017 eli heti kun joulukausi on päättynyt loppiaiseen. Kirkko avautuu jälleen pääsiäisajaksi sunnuntaina 2.4.

 

Kuvassa rakennusmaalari Dakota Santala lakkaa Pyhän Laurin kirkon penkkejä. Kuvaaja Antero Harju

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.