Keskiaikapäivä saapuu Helsingin pitäjän kirkonkylään elokuussa

49
Aiempaa Helsingan keskiaikapäivää. Kuva: Riina Koivisto

Vuosittaista koko perheen kulttuuritapahtumaa, Helsingan keskiaikapäivää, vietetään Vantaan Pyhän Laurin kirkon ympäristössä ja Pappilan puistossa Helsingin pitäjän kirkonkylässä lauantaina 13. elokuuta 2022 kello 11–18.

Ilmaisessa tapahtumassa keskiaikaa voi tunnelmoida musiikin, opastusten, markkinoiden, askartelujen, työpajojen, luentojen ja kirkonmenojen avulla. Tai ihan vain aistimalla kesätapahtuman tunnelmaa.

– Ohjelmassa on huomioitu perheen pienimmät, mutta myös keskiaikaharrastajat ja kaikki muut, joita pääkaupunkiseudun vanhin rakennus vehreine ympäristöineen kiinnostaa, kuvailee tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist Tikkurilan seurakunnasta.

Tapahtumakoordinaattori pitää peukkua sen puolesta, että sää suosisi edellisvuosien tapaan tapahtumaa.

– Mutta ennen kaikkea toivon, että kävijä kokee Pyhän Laurin kirkon alueen omakseen. Tänne voi tulla fiilistelemään paitsi tapahtuman tai tapahtumien aikana, myös itsekseen, jos siltä tuntuu. Helsinga tuo tavallaan esiin myös vantaalaista identiteettiä, vaikka kurkottaa aikaan ennen Helsinginkään perustamista.

Agricola-messu kirkossa kello 12 tarjoaa aikamatkan 1500-luvulle.

Päivän luentojen aiheina puolestaan ovat Pyhän Laurin kirkon keskiaikaiset maalaukset, kirkkojen rakentajat ja seudun yhteydet Tallinnaan sekä Eurooppaan keskiajalla.

Vantaa-Seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto sanoo, että tapahtuman järjestäjille on tärkeää sekä se, että kävijät saavat tietoa että se, että hauskuus ja hyvä tunnelma säilyvät. Lapsiperheisiin panostetaan erityisesti.

– Helsingan keskiaikapäivässä vaalitaan perinteitä ja monet esiintyjät ovat ennestään tuttuja, mutta ohjelmanumerot vuosittain vaihtuvia. Lapsiperheille on tarjolla useita ohjelmanumeroita, joista voisi erityisesti mainita Keskiaikamestarit eli teatterilliset toimintatuokiot.

Opastuksia tehdään sekä lapsille että aikuisille ja useammalla kielellä.

– Satsaamme tänä vuonna siihen, että yhä useampi vantaalainen voisi tuntea tapahtuman omakseen. Tarjoamme ohjelmaa ja keskiaikaopastuksia suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi, Koivisto kertoo.

Vantaa-Seuran ja Tikkurilan seurakunnan järjestämä Helsingan keskiaikapäivä on kasvanut nopeasti erittäin suosituksi tapahtumaksi.

Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 tapahtumassa vieraili peräti 11 000 kiinnostunutta.

– Tapahtuma-alue on laajentunut ja -tarjonta monipuolistunut. Kuuntelemme herkällä korvalla vierailijoita. Yleisön pyynnöstä olemme kehittäneet tapahtumasta yhä enemmän kaikkia aisteja hivelevän sekä toiminnallisemman. Tapahtuman laajentuessa vapaaehtoisten rooli on kasvanut ja heidän panoksensa on meille äärettömän tärkeä, Koivisto toteaa.

Tapahtumaa tukevat Vantaan kaupunki, Helsingestiftelsen ja Uudenmaan rahasto. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.