Vantaan kaupunki järjestää rakennuttajille suunnatun tarjouskilpailun Havukosken Piippilakin alueella sijaitsevasta kuuden tontin kokonaisuudesta. Tonteille on mahdollista suunnitella asuinkerrostaloja, rivitaloja ja muita toisiinsa kytkettyjä asuinrakennuksia.
Kilpailualue sijaitsee Koivukylänväylän ja Hanabölentien risteyksen itäpuolella. Alueen eteläpuolella on hiljattain käyttöön vihitty Erkki Rantalan niitty.
Tonteille pitää toteuttaa vapaarahoitteisia omistusasuntoja ja asuinrakennusten tulee olla A-energialuokkaa. Tonttikilpailuun osallistuvien tulee sitoutua toteuttamaan monipuolisesti eri kokoisia asuntoja, yksiöitä, kaksioita ja isompia perheasuntoja. Asemakaavan mukaista rakennusoikeutta tonteilla on yhteensä 17 000 kerrosneliömetriä.
Kaupunki järjestää tonttihaun loppuvuoden 2019 aikana. Tontit myydään korkeimman ostotarjouksen tehneelle. Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta valitsee kilpailutonttien voittajat.