Asukkaat voivat ehdottaa ideoita Korson kehittämiseksi – jaossa tuhansia euroja!

Kuvituskuva

Korson suuralueella toimii Meidän Korso hanke, jossa kehitetään alueen turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Asukkaat ja järjestöjen edustajat voivat itse ehdottaa ideoita. Ideoiden keruun jälkeen ideoista työstetään konkreettisia ehdotuksia alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa. Ehdotuksista järjestetään äänestys, johon kaikki 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat korsolaiset voivat osallistua.

Eniten ääniä keränneet ideat saavat 2 000 – 5 000 euroa toteutusrahaa. Yhteensä ideoiden toteuttamiseen Vantaan kaupunki on varannut 15 000 euroa. Ideoinnin ja äänestyksen lisäksi asukkaat saavat osallistua ideoiden toteuttamiseen, tarvittaessa yhteistyössä alueen yhdistysten ja kaupungin kanssa.

Ideoita Korson suuralueen kehittämiseen voi jättää 6. tammikuuta 2019 mennessä verkkosivujen kautta osoitteessa osallistu.vantaa.fi. Ideoita työstetään kaikille avoimessa tilaisuudessa Lumon Villiankassa 17. tammikuuta kello 17.

Äänestys tapahtuu verkossa osallistu.vantaa.fi -sivulla 1. 2. – 15. 2. 2019. Asukkaat pääsevät toteuttamaan eniten ääniä keränneitä ideoita kevään 2019 aikana.

Meidän Korso kestää kesäkuun 2019 loppuun. Hankkeen toteuttaa Vantaan kaupunki yhteistyössä paikallisten yhteisöjen kanssa. Hanke saa oikeusministeriön paikallisen rikoksentorjunnan avustusta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.